keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Terhi Rannela: Scarlettin puvussa

Terhi Rannelan Scarlettin puvussa (Otava, 2011) on moderni, mutta samalla klassinen tyttökirja. Tyttöromaanin kirjoittamisessa kirjailijan innoittajana on ollut hänen lempielokuvansa Tuulen viemää. Intertekstuaalinen suhde teosten välillä on hyvin vahva. Kirjan henkilöhahmojen nimet viittaavat jo hauskasti esikuviin kuten Viivi Lintunen, Reko Puttonen tai Olivia. Romaanin asetelma lähtee samantyyppisestä tilanteesta liikkeelle. Viivin on-of poikaystävä Aki kihlautuu vaatimattoman ja ystävällisen Olivian kanssa. Ihailijoiden ympäröimä kaunis ja pippurinen Viivi tunnustaa Akille rakastavansa tätä. Tunteellisen kohtauksen todistajaksi osuu itsevarma Reko Puttonen, joka yrittää vakuuttaa Viiviä, että juuri hän on oikea mies Viiville.


Viivin unelma lapsesta asti on ollut lukion vanhojen tanssit ja siihen kuuluva tanssiaispuku. 17-vuotias Viivi rakastaa vanhoja vaatteita ja vintagea, pukeutuu erikoisesti ja pitää suosittua tyyliblogia. Hänen virtuaaliminänsä on Tuulen viemään Scarlett, ja Vivien Leigh on Viivin lempinäyttelijä, jonka elokuvia hän on katsonut kymmeniä kertoja. Viivi ei pelkää olla erilainen. Hän on draamakuningatar ja hänessä on särmää. Vaikka henkilöhahmolla on vahva yhteys Scarlett O`Haraan, niin minussa hänessä on jotain samaa kuin Virtasen Seljan tyttöjen temperamenttisessä Margaritassa. Viivin perhe on turvallinen ja kannustava. Viivi asuu äitinsä ja mummansa kanssa ihanassa puutalomiljöössä, joka joutuu purku-uhan alle. Viivi alkaa juonitella toteuttaakseen unelmaansa ja pelastaakseen kotitalonsa.


Perinteisen tyttökirjan tapaan loppu ei olekaan niin siirappisen onnellinen. Rannela julistaa tyttöyden manifestia, missä tytöille asetetaan pienestä asti suorituspaineita. Pitää opiskella, luoda ura, mennä naimisiin ja tehdä lapsia. Sovittaa kaikki yhteen. Minä julistaisin puolestani "kiltin tytön syndrooma"-manifestia. Vaikka Viivi kulkeekin vastavirtaan, niin lopulta Viivi asettuu perinteisen kiltin tytön muottiin. Hän luovuttaa. Scarlett ei koskaan luovuttanut vaan jatkoi taistelua! Toisaalta Scarlettin puvussa voi nähdä Viivin kasvukertomuksena, mutta tarvitseeko sen mennä aina samalla tavalla? Minä kaipaisin voimakkaita, persoonallisia tyttösankarittaria, jotka eivät aina olisi niin hemmetin kilttejä vaan tarpeeksi itsekkäitä. Margaritahan on sellainen! Viivissäkin on sitä.


Huolimatta pienestä purkauksestani pidin Scarlettin puvussa - romaanista. Se on viehättävä tyttökirja, jossa yhdistyvät perinteinen ja moderni raikkaalla tavalla. Bloggaavan Viivin saamia kommentteja oli hauska lukea, ehkäpä sen takia juuri, kun kirjoittanut itsekin bloggaa. Scarlettin puvussa voi lukea itsenäisenä teoksena, vaikka ei tuntisikaan Tuulen viemää. Minua se innosti katsomaan elokuvan uudestaan. Ne sopivat oivasti ajanvietteeksi häntäluunsa loukanneelle kirjabloggaajalle. Kirjan pirteä ja tyylikäs kansikuva on Pietari Postin ja se on ehdolla vuoden huipuksi julkaisugrafiikan sarjassa.


Scarlettin puvusta ovat kirjoittaneet myös Salla ja Susa.



2 kommenttia:

  1. Itse luin tämän kirjan viime syksynä ja olen siis lukion toisella luokalla, mutta en yhtään pitänyt tästä kirjasta, jotenkin mikään ei natsannut enkä voinut samaistua kehenkään. Yksi, mikä pisti suunnattomasti ärsyttämään, oli se että kaksoset olivat tyttöjä! Miksei heitä ollut voinut pitää poikina? Lisäksi jäin suuresti miettimään, missä on Viivin isä (takerrun aina pieniin seikkoihin), varsinkin kun ei sanallakaan viitattu tämän kohtaloon niin kyllä kismitti.
    Kielikään ei oikein miellyttänyt ja näin lukiolaisen silmin kaikki havainnot koulu asioista menivät vähän mönkään, mutta ehkä vika on vain minussa.

    VastaaPoista
  2. Hei ja kiitos kommentistasi! Aloin selaamaan kirjaa ja katsomaan, eikö siellä yhtään mainittu Viivin isästä, mutta ei. Nyt asia alkoi minuakin vaivaamaan!

    Luin varmaan kirjaa enemmän tässä Tuulen viemää kontekstissa. Lukioajoista on taas kulunut aikaa ja minulla ei esimerkiksi ollut koskaan vanhojen tansseja, koska kävin iltalukiota. Muistan vain kuin ystäväni niistä hössöttivät ja taisin pikkasen olla kade, mutta toisaalta helpottunut.

    Kaikki kirjat ei vaan natsaa! Postaan pian yhdestä toisesta nuortenkirjasta, joka kertoo myös 17-vuotiaasta tytöstä, mutta enemmän muista kuvioista kuin lukiomaailmasta.

    VastaaPoista