perjantai 9. marraskuuta 2012

Venla Saalo: Kirkkaalla liekillä


"laantuvat tyyntyvät ja kuolevat kenenkään surematta sitten kun voimat ei enää riitä."

Venla Saalon esikoiskirja Kirkkaalla liekillä (Robustos, 2012) on erikoinen kirja muodoltaan, sillä sanat ja lauseet soljuvat omilla riveillään melkeinpä ilman pisteitä, pilkkuja tai isoja kirjaimia. Lukijalta se vaatii alussa totuttelua kerronnan rytmiin, mutta kun sisälle on päässyt, niin kieli on todella vaikuttavaa!

Päähenkilö, ysiluokkalainen Maaria talloo elämän mustissa vesissä. Rakas veli on kuollut äkillisesti eikä sängystä jaksaisi enää nousta. Tyttö elää äitinsä kanssa kaaoksen keskellä asunnossa, jota kumpikaan ei jaksa siivota. Suru ja raivo puskee ulos rajulla tavalla. Maaria lintsaa koulusta, käyttäytyy väkivaltaisesti ja tuhopolttoajatukset täyttävät tytön mielen. Maaria suunnittelee vanhan puukirkon polttamista maan tasalle ja pakenemista.

Synkkyydestä huolimatta Maarian elämään tulee uuttakin. Hän alkaa soittaa rumpuja bändissä ja ihastuu aikuiseen mieheen, bändin basistiin. Pete on ainoa, jonka kanssa hän voi puhua ja, joka ymmärtää. Tyttö punkkaa miehen luona, koska ei jaksa kotonakaan olla ja katsoa äitinsä vaihtuvia miehiä. Vanhat ystävät saa jäädä, mutta uusi ystävyys pitää tytön vielä järjissä, jotenkin.

Kirjaa lukiessa minua ahdisti aluksi se toivottomuus, henkinen pahointivointi ja tuska, mitä Maaria kokee. Mutta tarina muuttuu! Siinä on selkeä käännekohta, jonka jälkeen on toivoa paremmasta. Jännittävä vivahde säilyy kuitenkin loppuun asti. Tämä kirja ei ole tavallista teiniangstia vaan palava ja voimakas tajunnanpurkaus. Kirkkaalla liekillä on Maarian kasvukertomus ja se kuvaa hienosti ihmisten välittämistä toisistaan. Ja sanoinko jo, että kieli on vaikuttavaa!

"juuri tällä sekunnilla mun elämä on aika hienoa
jos hän saisi päättää hän ruuvaisi pienet raiteet
tuohon siniseen taivaankanteen
ja laittaisi porsaanpunaisen taivasresiinan
kiskoihin roikkumaan"

3 kommenttia:

  1. Minulla on eräs omituinen ongelma: en osaa lukea kirjoja, joiden päähenkilönä on kaimani :D Tai siis en ole sellaisia lukenutkaan, joten en tiedä, osaanko lopulta, mutta niin...todella omituinen tämä fiilis on, kun lukee arviota kirjasta, jossa seikkailee Maaria :D Kuulostaa kuitenkin siltä, että pitäisi lukea. Etenkin jos kieli on vaikuttavaa!

    VastaaPoista
  2. Kieltämättä onhan se vähän hassua, kun omaniminen henkilö on pääosissa! Olen varmaan tottunut, kun noissa tyttökirjoissa vilisee Saroja. Yhteen Saraan pitäisi vielä tutustua!

    Tykkäsin tämän kirjan muodosta ja tyylistä, mutta Helmi-Maaria se selviää vain lukemalla se. :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista