keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Saran päivänä Sara-kirjoja


Tänään nimipäivänäni esittelen kaimakirjojani, joiden päähenkilönä on Sara-niminen tyttöhahmo. Idean kirjoitukseeni sain Tuijata-blogin Naistenviikkohaasteesta. Sara-nimeä voisi pitää hyvin tyttökirjallisena, sillä tunnetuimmat Sara-tyttökirjat meillä Suomessa lienevät Anni Swanin Sara ja Sarri sekä Sara ja Sarri matkustavat. Kirjat ilmestyivät 1920-1930-lukujen vaihteessa. Jo aikaisemmin 1910-luvulla oli ilmestynyt kanadalaisen Lucy Maud Montgomeryn Sara Stanleysta kertova Sara Tarinatyttö ja sen jatko-osa Sara ja kultainen tie. Tuija Lehtinen loi taas 1990-luvulla modernin tyttökirjallisen hahmon Sara Niinistön. Punkkaritytöstä kertovia kirjoja ovat: Sara@gracymail.com, Nottingham kesällä kello 6, Sara ja levottomat jalat sekä Missä olet Sara? Viimeksi mainittu nuortenkirja ilmestyi 2009 ja tällä vuosituhannella on myös ilmestynyt muutamia heppatyttökirjoja, joiden päähenkilönä seikkailee Sara-niminen tyttö, kuten Asta Ikosen kirjassa Sara ylittää esteet.

Sara on nimenä vuosituhansia vanha ja heprealaisperua. Sen rinnakkaisnimiä ovat Saara ja Sarah. Nimi voi tarkoittaa ruhtinarta tai prinsessaa. Suomessa Sara nimeä voidaan pitää myös  luontonimenä, sillä meillä on sarakasveja, jotka muistuttavat ulkonäöltään heinäkasveja. Silloin kuin minä olin lapsi, Sara nimenä oli harvinainen  ja nimeäni väännettiin aina Saaraksi, mikä oli hyvin ärsyttävää. Nykyään Sara-nimi on kuitenkin yleistynyt ja se on tullut suomalaiseen almanakkaan. Olisi hauskaa vierailla joskus Saran kylässä, joka sijaitsee Karvialla.

Sara - Tarinatyttö (The Story Girl, 1911, suom. Sisko Ylimartimo)
Sara ja kultainen tie (The Golden Road 1913, suom. Sisko Ylimartimo)

"Emme koskaan olleet kuulleet sellaista ääntä. En koskaan, myöhemminkään elämässäni, ole kuullut sellaista ääntä kuin hänen. En kykene kuvailemaan sitä. Saattaisin sanoa sitä kirkkaaksi; saattaisin sanoa sitä suloiseksi; saattaisin sanoa sitä värähteleväksi ja kauas kantavaksi ja helähtäväksi kuin kello; kaikki tämä pitäisi paikkansa, mutta ei kuvailisi ollenkaan Tarnatytön äänelle ominaista laatua. Jos äänellä olisi väri, hänen äänensä muistuttaisi sateenkaarta. Se sai sanat elämään." (18)

Sara Stanley on 14-vuotias valovoimainen tarinankertoja ja kirjojen keskipiste. Saran serkku Beverley muistelee lapsuuttaan Saran ja muiden lasten seurassa kauniilla Prinssi Edwardin saarella. Kirjat koostuvat pitkälti Saran kertomista tarinoista, jotka saa kuulijansa ja lukijansa eläytymään voimakkaasti kertomuksiin. Saran tarinat ja sanat ovat niin vaikuttavia, että ne ovat tulleet uniini saakka. Jatko-osaa leimaa surumielisyys ja kaipuu, tietoisuus lapsuuden ystävien eroamisesta toisistaan. L.M. Montgomery on itse niin ilmiömäinen tarinankertoja kirjailijana huumoria unohtamatta. Olen blogannut aikaisemmin kummastakin kirjasta Sara Tarinatyttö ja Sara ja kultainen tie.

Sara ja Sarri (1927)
Sara ja Sarri matkustavat (1930)

"Sarri tarttui ojennettuun käteen. Se oli hieno ja pehmeä. Oi, niin erilainen kuin hänen oma, työn ja kylmän veden turmelemaan kouransa. Ja miten suloinen Sara oli! Ei ainoakaan tyttö kirkonkylässä ollut niin kaunis, ei edes kanttorin Viola, jota kaikki sanoivat kaunottareksi." (15)

Suloisuudestaan huolimatta hemmoteltu ja rikas Sara Krank on rasavillityttö, joka kiipeilee puissa ja villitsee kiltin ja köyhän sukulaistyttönsä Sarrinkin (Saara). Tytöt ovat parhaat ystävykset, jotka kokevat yhdessä huimia seikkailuja. Jatko-osaa voisi kuvailla matkakirjaksi, kun tytöt matkustavat ympäri Eurooppaa. Anni Swan loi klassista tyttökirjallisuutta Suomessa, ja varsinaisen itsenäisiä tyttötoimijoita nämä "Sarat" ovat. Olen kirjoittanut kummastakin kirjasta aikaisemmin enemmän täällä.

Sara@gracymail.com (1998)

"Eteisessä mä seisahduin kapean ja korkean seinäpeilin eteen. Mä katsoin kuvaani. 158 cm, jossa ei ollut laaksoja eikä kukkuloita. Rinnat hätinä A-kokoa, kasvot pienet ja kolmiokulmaiset. Molemmissa korvanlehdissä neljä rengasta ja vasemmalla puolella alimpana pieni ruuvi, että kukaan ei voi väittää, etteikö mulla olisi ruuvit tallella. Toisessa korvassa alimpana pieni hakaneula, muisto mun kiivaista jengiajoista joita mä en tahtonut miettiä." (17)

Sara Niinistö on kirjasarjan alussa 16-vuotias kovis punkkarityttö, joka on ehtinyt kokea kovia nuoren elämänsä aikana. Saran äiti uusperheineen lähettää helsinkiläistytön enonsa luo asumaan, jotta tämä saisi elämänsä raiteilleen. Sara aloittaa kymppiluokan, mutta ei halua tutustua kehenkään pienessä tuppukylässä. Kavereita kuitenkin tuppautuu itsenäisen ja omapäisen Saran seuraan ja toisista tulee lopulta tärkeitä ystäviä, kuten Sara lopussa huomaa. Netissä Sara tutustuu myös salaperäiseen englantilaiseen Markiin. Sara on omaa luokkaansa rohkeana villikkotyttönä, ja olen aivan myyty Lehtisen ronskiin ja humoristiseen tyyliin. Luen ehdottomasti muutkin Sara-jatkokirjat!

Sara ylittää esteet (2014)

"Kyllä, hän oli ihan se sama Sara kuin eilenkin, sillä erotuksella, että eräs virstanpylväs naiseuteen johtavalla tiellä oli ohitettu. Kyllä tähän alkuhämmennyksen jälkeen tottuisi. Nyt kun hän oli suojautunut asianmukaisella tavalla, hän tunsi olonsa jopa itsevarmaksi."  (14)

13-vuotias Sara lähtee parhaan ystävänsä kanssa kesälomalla ratsastusleirille viehättävään kartanomiljööhön. Siellä Sara tutustuu muihin tyttöihin, joista Camilla-niminen ilkeä tyttö tekee kiusaa erityisesti Saralle. Sara ei kuitenkaan vähästä lannistu, vaikka hänen pitkä lettinsäkin leikataan yön aikana irti. Sara puolustaa heikompiaan ja on hyväsydäminen tyttö, perinteisten tyttösankarittarien tavoin. Ratsastusretket ja hevosten hoitaminen on leirillä parasta ja mukana on pientä jännitysmomenttia. Opettavainen, mutta viihdyttävä heppatyttökirja ja plussaa kuukautisten käsittelystä.

Sara - Salaisuuksien verkko (2015)

"Sara on vaikuttava näky, kulki hän missä tahansa. Luoja oli suonut hänelle uskomattoman pitkät ja hoikat sääret, kauniit kasvot ja kurvikkaan sopusuhtaisen vartalon, jossa jokaisen miehen silmä lepäsi, ja jota jokainen varmasti halusi. (5)


Tämä Marjo Rinteen Sara-kirja ei ole siis tyttökirja vaan eroottinen, pehmopornoa sisältävä naisten viihdekirja! Päähenkilönä on 24-vuotias Sara Hamilton, joka asuu San Franciscossa parikymppisten kämppisten Maisien ja Doloresin kanssa. Sara on korkeastikoulutettu, joka haaveilee vaatesuunnittelijan urasta. Hän tapaa komean ja rikkaan hurmurin Michael Goldsmithin hakiessaan työpaikkaa tämän omistamasta yrityksestä. Saran sydämen vie kuitenkin kaunis ja salaperäinen nainen, nimeltä Amanda. Sara salaa ystäviltään uuden heränneen seksuaalisen suuntauksensa. Kirja on vielä minulla kesken, joten en tiedä, mitä Saralle ja hänen ystävilleen käy salaisuuksien verkossa!

Hyvää Naistenviikkoa!

torstai 13. heinäkuuta 2017

Vaisut neiti etsivät

Innolla taas tartuin uusimpaan Alan Bradleyn Flavia de Luce-dekkariin Kuolleet linnut eivät laula (Bazar, 2017). Lukemisen aikana koin kuitenkin jonkinlaisen pettymyksen. Maija Heikinheimon kääntämänä ja oivasta nimestään huolimatta kuolleet linnut eivät laulaneet minulle. Romaani alkaa siitä, kun jo melkein 12-vuotias Flavia menee perheensä kanssa juna-asemalle vastaan äitiänsä Harrietia, joka on löytynyt kymmenen vuoden katoamisensa jälkeen. Spoileripaljastus! Tosin Flavian äiti tulee takaisin puisessa ruumisarkussa. Tämä aiheutti jo minulle pienen pettymyksen tuulahduksen, koska aikaisempi osa Loppusoinnun kalmisto päättyi kutkuttavaan tunnelmaan Harriet-äidin paluusta, elävänä tai niin minä odotin.

Samaan aikaan kun Flavia on asemalla, arvoituksellinen mies kertoo hänelle oudon viestin ja heittää sen jälkeen henkensä junan alle. Nerokkaalla neiti etsivällä on taas arvoitus ratkaistavana. Perheen asuttama rapistunut Buckshawn kartano on myynnissä, koska Harriet-äidin testamettiä ei ole koskaan löytynyt. Flavian kodissa vallitsee surun ja murheen ilmapiiri, joka välittyy kirjasta melankolisena surumielisyytenä. Flavia omaa laajat kemistin taidot ja hän haluaa herättää äitinsä takaisin henkiin. Uusin Flavia-kirja, sarjan kuudes osa jää vaisuhkoksi verrattuna aikaisempiin osiin, joista olen kovasti pitänyt. Flavialle paljastuu pikkuhiljaa perheensä varjellut salaisuudet ja ainoastaan salapoliisiromaanin loppu piristi minua, koska seuraava Flavia-dekkari tulee sijoittumaan tyttökouluun, aivan varmasti. Se jos mikä, on hyvin tyttökirjamaista!

Luettuani Kuolleet linnut eivät laula, lähdin tuttavani kesämökille ja bongasin sieltä hyllystä Neiti Etsivän, jonka olin viimeksi lukenut lapsuudessani. Ajattelin, että tämähän sopii hyvin mökkilukemiseksi, koska en muistanut kirjasta enää mitään. Neiti Etsivä ja outo viesti (Tammi, 1979, suom. Aino Kervinen) osottautui toiseksi pettymykseksi peräjälkeen.

Paula Drewn ystävä Junie tulee käymään River Heightsissä ja pyytää neiti etsivää vierailulle luokseen Kolmen puron lammasfarmille. Juniella on arvoitus Paulalle. Junien isä on ostanut naapuriltaan epämiellyttävältä herra Roccolta salaperäisen maalauksen. He ovat saaneet sen jälkeen oudon puhelimensoiton, jonka mukaan pergamentti sisältää kätketyn viestin. Paula tarttuu tuumasta toiseen ja ryhtyy ratkomaan kuvien arvoitusta selvittääkseen vanhan vääryyden. Paula tutustuu myös herra Roccon pelokkaaseen sisarenpoikaan. Farmilla tapahtuu kaikenlaista muutakin outoa ja lopulta maalaus varastetaan. Paula kuitenkin selvittää tuttuun tapaan onnistuneesti mysteerin.

Neiti Etsivä ja outo viesti on ilmestynyt pari vuotta aikaisemmin 1977 ennen sen suomentamista. Englanninkielisen Wikipedian mukaan Carolyn Keenen pseudonyymin taakse kätkeytyy tämän kirjan kohdalla Harriet Stratemeyer Adams. Harriet Adamsista tuli isänsä kuoltua 1930 Stratemayer Syndicaten johtaja ja syndikaatti tuotti monia tunnettuja sarjakirjoja neiti etsivien lisäksi. Täytyy vain todeta, että tämä Neiti Etsivä on laadultaan heikko. Kirja on vaisu, ennalta-arvattava eikä yhtään edes jännittävä. Samoin muuten Kuolleet linnut eivät laula ei ollut yhtään jännittävä! Kaiken lisäksi ihmettelen Neiti Etsivä ja outo viesti-kirjassa esiintyvää vanhaa lammaspaimenta Ese Shawta. Ese lausuu hartaana raamatullisia säkeitä ja kristinuskoon liittyvät viittaukset eivät ole kovin tyypillisiä Neiti Etsivä-kirjoille. Paitsi Neiti Etsivä ja noitamerkki käsittelee amishien kulttuuria ja senkin haamukirjoitti muuten Harriet Adams.

Oudoksi ja vaisuksi jäi tämänkesäinen neiti etsivien lukukokemukseni Paulan ja Flavian seurassa.

maanantai 26. kesäkuuta 2017

Roxane Gay: Bad Feminist


Roxane Gayn Bad feminist (LIKE, 2017) koostuu kokoelmasta esseitä, jotka käsittelevät sukupuolta, rotua ja seksuaalisuutta feministisestä näkökulmasta. Amerikkalainen Gay ammentaa kirjoituksissaan omakohtaisista kokemuksistaan mustana naisena ja tarkastelee erityisesti populaarikulttuurin ilmiöitä ja tuotteita. Esseitä on aikaisemmin julkaistu eri julkaisuissa ja lehdissä. Roxane Gay toimii englanninkielen apulaisprofessorina Purduen yliopistossa ja opettaa luovaa kirjoittamista.

Olen lukenut esseitä iltaisin, ja Gayn kirjoitustyyli on todella mukaansatempaavaa. Esseet ovat analyyttisia ja tarkkanäköisiä eivätkä yhtään kuivia. Gay kertoo avoimesti omasta ristiriitaisesta suhteestaan feminismiin, miten hän nuorena vastusti sitä ja, miten feministiksi nimittäminen tuntui solvaukselta ja hävettävältä. Monet naiset vastustavat feminismiä, koska pelkäävät leimautumista. Gayn mukaan ei ole olemassa vain yhdenlaista oikeaa feminismiä ja vain yhtä oikeaa tapaa olla feministi, jota leimaa negatiivisuus ja virheelliset myytit. Feminismi ajaa sukupuolten tasa-arvoa kaikilla elämänaloilla. Gaylle tärkeitä kysymyksiä ovat naisvihan ja rakenteellisen seksismin esille tuominen kulttuurin rakenteissa, palkkojen epätasa-arvo, naisten lisääntymisoikeuksien polkeminen, joka sisältää naisen oikeudesta määrätä omasta kehostaan (jota säädetään lailla!) ja kaikesta mitä siihen liittyy sekä naisiin kohdistuva väkivalta.

Gay tekee viiltävää analyysia rodun merkityksestä ja piilevästä rasismista nykyelokuvissa, kuten Piiat, Django Unchained ja 12 Years a Slave. Gay on väsynyt orjuuskertomuksiin ja ainaisiin selviytymistarinoihin. Hänen mukaansa Hollywoodissa on vähän tilaa mustille elokuville, joissa vallitsee kapea-alainen narratiivi, joka ei enää riitä. Hän toivoo lisää erilaisen mustuuden kokemusten esittämistä nykyelokuvissa. On todella silmiä avaavaa lukea valkoisena (etuoikeutettuna) Gayn näkemyksiä ei-valkoisena naisena. Gay tarkastelee esseissään kirjallisuuden populaari-ilmiöitä, kuten Nälkäpeliä, Fifty Shades-trilogiaa ja Twilight-saagaa, hyvin oivaltavasti ja ajatuksia herättävästi. Hän kertoo myös humoristisesti nostalgisesta suhteestaan nuoruutensa suosikkityttökirjasarjaan Sweet Valley High-kirjoihin. Heräsin pohtimaan omaa nuortenkirjallisuuttamme ja sitä, onko olemassa yhtään ei-valkoista nykytyttökirjallisuutta, jolla tarkoitan sitä, että kirjan tyttöpäähenkilö on musta tai muuten ei-valkoinen. Saa vinkata! Gayn mukaan ei-valkoiset ihmiset saavat vain harvoin mahdollisuuden tunnistaa itsensä kirjallisuudessa, teatterissa tai elokuvissa.

Bad feminist on rohkea ja tärkeä kirja, joka avasi minulle taas uusia näkökulmia pohdittavaksi. Hienoa, että Koko Hubara ja Anu Partanen lähtivät suomentamaan kirjan yhdessä Hubaran ideasta! Olen äskettäin lukenut tänä keväänä helsinkiläisiin yläkouluihin jaetun Adichien Miksi meidän kaikkien pitäisi olla feministejä (2017), jota voin suositella myös kaikille luettavaksi Bad Feministin lisäksi. Itse olen ollut jo 12-vuotiaasta asti feministi, mutta välillä ehkä huono sellainen... Sukupuolella on väliä ja minulle on aina ollut tärkeää naisten ja miesten välinen tasa-arvo, tai sukupuolten välinen tasa-arvo. Kuten Roxanne Gay toteaa: "Olen feministi huolimatta siitä, että minulla on ongelmia feminismin kanssa. En voi enkä tule koskaan kieltämään feminismin merkitystä ja välttämättömyyttä. Mutta mieluummin huono feministi kun ei ollenkaan feministi."

lauantai 13. toukokuuta 2017

Tyttökirjamaraton


Olen pitänyt taukoa tyttökirjojen lukemisesta ja nyt aion sukeltaa pitkästä aikaa perinteisten vanhojen tyttökirjojen maailmaan. Käynnistän lukumaratonin, jonka tarkoitus on samalla motivoida, koska minua on vaivannut myös jonkinlainen lukujumi. Maratonin kestoa en ole määritellyt, mutta tavoitteena minulla on lukea 4-5 tyttökirjaa seuraavan vuorokauden aikana. Kirjat ovat lojuneet pitkään hyllyssäni ja ne ovat entuudestaan minulle tuntemattomia. Luku-urakkaa varten olen valinnut seuraavia kirjoja:

1. Ainikki Kivi: Olympialaistyttö ( 1938)
2. Sinikka Soila: Tuulikki Tuuliainen (1948)
3. Terttu Pajunen-Kivikäs: Ulla, perheen yhdestoista lapsi (1954)
4. Hilkka Tuuri: Yllätysten pyörteissä (1955)
5. Elsa Soini: Oli kerran nuori tyttö (1955)
6. Elina Aro: Ylermin sisar (1955)
7. Evi Bogenäs: Kartanon Stina (1960)
8. Kerstin Thorvall: Tyttö huhtikuussa (1962)

Voitte myös ehdottaa, minkä kirjan lukisin TBR-listaltani ja kannustaminen motivoi aina lisää. Olen nyt tankannut itseäni alustavasti kahvilla ja Fazerin sinisellä. Aloitanpa siis!

1.  Elina Aro: Ylermin sisar (174 s.)

 Aloitin kirjan lukemisen klo 20.00 ja sen lukemisessa meni puolitoista tuntia. Kirja oli yllättävän nopealukuinen ja itseasiassa pidin tästä tyttökirjasta. Se on luonteeltaan tyttöjen kehityskertomus, jossa päähenkilön elämää kuvataan parin vuoden ajan.

16-vuotias Soila Tiura menettää pari vuotta vanhemman isoveljensä Ylermin auto-onnettomuudessa. Veli on aina ollut kaikessa hyvä ja, johon Soilaa on verrattu vanhempiensa ja opettajien tahoilta. Soila ei pärjää niin hyvin koulussa eikä halua lukea ylioppilaaksi keskikoulun jälkeen. Soilan isä omistaa kellotehtaan, ja Ylermistä kaavailtiin hänen seuraajaansa. Soila päättää astua veljensä saappaisiin, tutustuu kellojen valmistukseen ja on harjoittelijana tehdastyöläisenä. Hän haluaa täyttää isänsä toiveen, mutta huomaa kuitenkin, ettei se ole hänen alansa. Soila etsii päämäärää elämälleen ja löytääkin sen myöhemmin korualalta. Hän on harjoittelijana eri osastoilla koruliikkeessä ja tähtää kultasepän opintoihin. Myös Soilan isä aikoo laajentaa tehdasta koruihin tyttärensä tähden.

Kirja kuvaa raikkaasti nuoren naisen kasvamiseen liittyviä identiteettikipuiluja: mikä minusta tulee isona? Mikä on elämäni suunta? Romaani kertoo myös menetyksestä ja surusta. Soilalla on aikaisemmin ollut etäiset välit perheeseensä ja kilttinä tyttönä hän alkaa kapinoida. Hän tekee irtiottoja; käy tanssimassa, juo viiniä ja polttaa jopa tupakkaa. Soilalle tulee kuitenkin näistä syyllinen olo kuolleen veljensä takia.

Ainoa seikka, josta kritisoisin tätä tyttökirjaa on se, että perinteisten tyttökirjojen tavoin mukana on pakollinen romanttinen sivujuonne. Tehtaalla työskentelevä Kalevi on nimittäin ihastunut Soilaan ja haluaa enemmänkin kuin ystävyyttä. Soilaa syyllistetään, kun Kalevi joutuu onnettomuuteen. Kalevi on niin kovasti surrut Soilaa, joka liehuu vain kaupungilla eikä välitä hänestä ollenkaan. Soila palaa takaisin ruotuun, mutta onneksi hän on sentään kunnianhimoinen ja tähtää pitkälle. Voisin luokitella kirjan ammatilliseksi tyttökirjaksi, ja ammatteihin liittyvät kuvaukset vaikuttavat hyvin asiantuntevilta.

Siirryn nyt seuraavaa kirjaa lukemaan ja olen tässä välissä tankannut itseäni pähkinöillä, taas kahvilla sekä tonnikalaleivällä.

2.  Hilkka Tuuri: Yllätysten pyörteissä (132 s.)

Tämän kirjan lukemisessa meni myös aikaa puolitoista tuntia ja taisin torkahdella välillä. Aloitin klo 23.30 ja lopetin klo 01.00. Kirjaa lukiessa, mietin onko tämä edes tyttökirja vai enemmänkin  naisviihderomaani. Mutta nämä lajityyppien rajat ovat häilyväisiä.

Yllätyspyörteissä on täysin hulvaton, ei vakavasti otettava tyttöromaani. Päähenkilö Sini Valkonen on rikkaan perheen kuopustytär, jolla on kaksi hemmottelevaa isoveljeä. Vanhemmat haluavat Sinin kouluttautuvan ylioppilaaksi ja patistavat tytön opiskelujen pariin. Sini valmistuu ja haluaa sen jälkeen jäädä kotiin, jossa on niin kivaa olla. Sitten paljastuukin jymy-yllätys, perhesalaisuus. Sinin on hankittava itselleen ammatillinen koulutus, koska hänen vanhempansa eivät omistakaan kotitaloa, vaan Sinin veljet. Sinille selviää, että hän on kuolleen palvelijan äpärätytär ja adoptoitu perheeseen eikä hänellä ole edes perintöoikeutta. Lisäksi Sinin adoptioisä ei ole myöskään Sinin isoveljien biologinen isä vaan heidän setänsä. Tässä kohtaa lukiessa tuli mieleeni television saippuasarjat!

Sini päätyy lopulta postiapulaiseksi ja muuttaa pois kotoa. Hänen toinen työnsä on piikana rikkaassa Tiilikaisen perheessä, jossa ei tiedetä mitään tytön taustasta. (Tämä on tuttu juoni toisissakin tyttökirjoissa.) Miehet astuvat mukaan kuvioihin, ja Sinillä riittää piirittäjiä niin rautatiekirjurin Ollissa kuin Tiilikaisen lääkäri-pojassa Timossa. Ihmissuhdesoppaa sisältävä tyttökirja huipentuu, kun Tiilikaisten taloon murtaudutaan, ja Sini juoksee pakoon ampuvaa roistoa. Myöhemmin Sini heiluttaa itsekin revolveria tarmokkaasti. Positiivista kirjan lopussa on, että Sini ei halua mennä naimisiin (siis toinen kilpakosijoista) ennen kuin hän on suorittanut postikurssin ja pätevöitynyt.

"Ja onhan hyvä, kun naisellakin on jokin virka tai työ, jolla pystyy itsensä elättämään, sillä eihän koskaan tiedä, mitä saattaa sattua. [...valitettavan paljon on sellaisiakin, ettei tarmokkaasti pyritä mihinkinkään muuhun päämäärään kuin naimisiin. "

En hirveästi suosittele tämän tyttökirjan lukemista! Seuraavaksi pidänkin lukumaratonissani unenmittaisen tauon ZZZ...

3.  Kerstin Thorvall: Tyttö huhtikuussa (164 s.)

Aurinkoisena Äitienpäivänä aloitin ruotsalaisen Kerstin Thorvallin kirjoittaman tyttökirjan lukemisen klo 11 ja lopettelin klo 12.40. Luin kirjaa osittain ulkona, koska on ihanan lämmintä! Kirjailija on nyt ajankohtainen, kun Yle Teemalla on pyörinyt hänen elämästään kertova minisarja, jota en ole tosin katsonut. Alkoi kiinnostamaan luettuani tämän kirjan. Tyttö huhtikuussa on samalla perinteinen romanttinen tyttökirja kuin moderni nuortenromaanikin. Thorvallilla on ironinen tyyli kirjoittaa.

Päähenkilö 18-v. Lena Berg on ankaran kristillisen kasvatuksen saanut kunnollinen ja kiltti tyttö. Hyvän elämän malli on käsikirjoitettu jo hänelle melkein valmiiksi, kun ympärillä vielä pyörii papiksi opiskeleva Svante-poikaystävä. Lenan mielestä Svante on kuitenkin ikävä ja ruma. Lenalla on unelma ja hän tahtoo muotipiirtäjäksi, vaikka ei välitä omasta pukeutumisestaan tuon taivaallista. Ujo ja kömpelö maaseudun tyttö lähtee Tukholmaan opiskelemaan Sjöwallin muoti- ja piirustuskouluun. Lena rakastaa piirtämistä ja uppoutuu sen maailmaan niin ettei kuule eikä näe mitään. Muodikkaiden ja sosiaalisten opiskelijoiden joukossa Lenaa pidetään mitättömänä, josta ei uskota tulevan yhtään mitään. Lena herää tiedostamaan oman yksinäisyytensä ja pohtimaan omaa itseään ja suhdettaan muihin. Hän myös rakastuu komeaan opiskelijatoveriinsa Mikaeliin.

Tyttö huhtikuussa on toisaalta herttainen "rumasta ankanpoikasta valkeaksi joutseneksi"-tarina, joka on niin tyttökirjamaisen konventioiden mukaista. Ainoastaan Lena on kokematon ja korkean moraalin omaava tyttö muiden tyttöjen joukossa. Muut nuoret naiset esitetään ns."huonossa valossa"- turhamaisina vamppeina, jotka metsästävät vain miehiä ja joita ei varsinainen opiskelu kiinnosta. Toisaalta Thorvall kirjoittaa: "Anna Karin on järkevä tyttö ja on jo kauan sitten jättänyt tyttöjenkirjavaiheen. (119). Ikään kuin kirjailija irvailisi luomilleen vastakkaisille naiskuville ja samalla myös mieskuvalle, vaikka tosin vasta Mikaelin kautta Lena löytää itsensä. Mikael opettaa Lenan myös suutelemaan. Koska kyseessä on siis ruotsalainen tyttökirja, niin seksi ja seksuaalisuus tulevat rohkeasti esille. Vai voisitteko kuvitella suomalaisessa saman ajan tyttökirjassa mainittavan sukupuoliorgiat?

Pidin Thorvallin kirjasta  ja voisin tätä tyttökirjaa analysoida kaummenkin ajan kanssa, nyt vain pintaraapaisua. Täytyy siirtyä seuraavaan kirjaan, jota en ole vielä päättänyt. Käyn ensin kuitenkin kävelyllä ja sen jälkeen syön pizzaa.

4. Elsa Soini: Oli kerran nuori tyttö (140 /239 s.)

Kirjan lukemisen pääsin aloittamaan klo 17 aikoihin ja sitten se tapahtui - loppumetreillä hyytyminen. Ilmeisesti olin tankannut itseäni liikaa pizzalla ja vesimelonilla, sillä väsymys iski ja nukahdin. Onneksi kuitenkin heräsin ja piristin sitten itseäni kahvilla. Lopetin kirjan lukemisen keskeneräisenä klo 20. 100 sivua jäi puuttumaan, mutta kurkkasin kuitenkin loppuratkaisun.

Oli kerran nuori tyttö sijoittuu Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan aikaan, jota ei ole juurikaan kuvattu suomalaisessa tyttökirjallisuudessa. Marjatta Salin on 22-vuotias yliopisto-opiskelija, joka ottaa opintonsa hyvin vakavasti alun haihattelujen jälkeen. Helsinkiin sijoittuvassa tyttöromaanissa juodaan suklaata Fazerilla ja kävellään Espiksellä. Opiskelijatytön seura- ja osakuntaelämä tanssiaisia myöten on vilkasta, ja kilpakosijoita Marjatalla riittää. Hän vaihtaa ensisuudelman opiskelijatoverinsa Rainer Borgin kanssa ja viihtyy myös väitöskirjaa tekevän Birger Vallinin seurassa. Marjatta häilyy näiden kahden miehen välillä. Kirja on viihdyttävä ja olisi kiinnostavaa ajan kanssa perehtyä siihen tarkemmin, varsinkin kirjan välittämään historialliseen ajankuvaan. Myös kirjan välittämät naiskuvat ovat kiinnostavia. Elsa Soinilla on humoristinen tyyli kirjoittaa ja purskahdin ääneen nauramaan kohdassa, jossa Marjatan sukulaiset keskustelevat naisopiskelijoista:

"Ei niiden naisylioppilaiden gradut niin vahvoja taida ollakaan. Sebastiankin sanoo, että naisylioppilaita on kahta lajia: sellaisia, jotka ovat kauniita eivätkä osaa mitään, ja sellaisia, jotka ovat rumia ja osaavat vielä vähemmän."

Lukumaraton päättyy tähän. Lopputulemaksi sain 610 sivua luettua kuudessa ja puolessa tunnissa. Kiitos kaikille kannustamisesta!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Lapsuuteni Havukoski (Koivukylä) - Elmeri Vehkalan Älykuvio K


Älykuvio K (2017, Nastamuumio) on omaelämäkerrallinen muistelmateos lapsuutensa viettäneen Elmeri Vehkalan ensimmäisestä vuodesta Vantaan Havukoskella. Elmeri muuttaa seitsemänvuotiaana perheensä kanssa Tampereelta Vantaalle kerrostalolähiöön, jota rakennetaan kovaa vauhtia 1970-80-lukujen taitteessa. Lähiö tunnetaan parhaiten nimellä Koivukylä, mutta virallisesti kyseessä on kaksi erillistä kaupunginosaa Havukoski ja Koivukylä, joiden keskinäiset rajat puhuttavat edelleen.

Elmerin äiti on saanut työpaikan kulttuurisihteerinä Vantaalta ja Elmerin perheeseen kuuluvat lisäksi pikkusisko ja ajoittain hermonsa menettävä juopotteleva isäpuoli. Elmerin uusperhe on poliittisesti aktiivinen ja kommunistisen aatteen kannattajia. Elmeri käy viikoittain pioneerikerhossa. Kasvavassa lähiössä on paljon lapsiperheitä ja Elmeri tutustuu pian uusiin kavereihin. Tiivis poikaporukka kiertää Havukosken metsät, kalliot ja paskakuopat, joissa he voivat yhdessä vapaasti leikkiä. Elmeri aloittaa myös koulunkäynnin Rekolassa, koska Havukoskelle valmistuva ala-aste on vielä rakentamisvaiheessa.

Vehkala kirjoittaa elävästi ja lämpimästi lapsen näkökulmasta lähiöelämästään, johon kuuluu sekä onnellisia että vaikeita aikoja. Koskettavasti Vehkala kuvaa myös ongelmallista suhdetta isäpuoleensa. Alkoholismi pilaa monen lähiöperheen elämän, mutta yhteisöllisyys on se vastavoima, jonka avulla oman onnensa nojaan jätetyt lapset saavat apua toisiltaan. Kirja pursuaa lämmintä huumoria ja toivoa paremmasta huomisesta kasvukipuilusta huolimatta. "Miks kaikki oli tehty just lapsille niin saatanan vaikeeks. Helppoohan se oli olla aikuinen ja tehdä ihan mitä vaan itse haluu, mut entäs just sit se, et lapsilla ei vaan ollut mitään valtaa mihinkään...Me ollaan niin PIENIÄ, ettei me voida vielä itse päättää. Haistakaa paska kaikki, se meidän elämä on täynnä ihan samanlaisia asioita kuin aikuistenkin, mutta me vaan törmäillään niissä asioissa kipeesti toisiimme, kun se valta on jossain sellaisilla tyypeillä, jotka jo tekee niin saatanan oikein tai väärin ja joka tapauksessa kaikki kusee ja tulee kuolio PÄÄHÄN." (s. 225)

Olen sukeltanut omaan lapsuuden maailmaani Elmerin kirjan myötä ja kulkenut mukana tuttujen paikkojen ja samankaltaisten muistojen läpi. Minäkin olen kasvanut Havukoskella. Itse asiassa en ole sieltä koskaan todella lähtenyt pois ja se on osa sielunmaisemaani. Jos Elmeristä Elannon ranskanleipä oli taivaallista, niin minun mielestäni se oli taas polakka ja entäs ne Elannon lihapullat... Miksi en muista Harakkalinnaa - kummitustaloa? Ja siis se Havukosken raja kulkee siitä, että ison mäen jälkeen alkaa Koivukylä eikä vasta pääradan jälkeen! Miksi muuten Havukallion koulun kaunis nimi on muutettu nykyään niin tylsäksi kuin Kytöpuiston koulu? Suosittelen tätä Elmeri Vehkalan kirjaa erityisesti Havukoski-Koivukylä-alueilla lapsuutensa viettäneille ja kasvaneille!