lauantai 13. toukokuuta 2017

Tyttökirjamaraton


Olen pitänyt taukoa tyttökirjojen lukemisesta ja nyt aion sukeltaa pitkästä aikaa perinteisten vanhojen tyttökirjojen maailmaan. Käynnistän lukumaratonin, jonka tarkoitus on samalla motivoida, koska minua on vaivannut myös jonkinlainen lukujumi. Maratonin kestoa en ole määritellyt, mutta tavoitteena minulla on lukea 4-5 tyttökirjaa seuraavan vuorokauden aikana. Kirjat ovat lojuneet pitkään hyllyssäni ja ne ovat entuudestaan minulle tuntemattomia. Luku-urakkaa varten olen valinnut seuraavia kirjoja:

1. Ainikki Kivi: Olympialaistyttö ( 1938)
2. Sinikka Soila: Tuulikki Tuuliainen (1948)
3. Terttu Pajunen-Kivikäs: Ulla, perheen yhdestoista lapsi (1954)
4. Hilkka Tuuri: Yllätysten pyörteissä (1955)
5. Elsa Soini: Oli kerran nuori tyttö (1955)
6. Elina Aro: Ylermin sisar (1955)
7. Evi Bogenäs: Kartanon Stina (1960)
8. Kerstin Thorvall: Tyttö huhtikuussa (1962)

Voitte myös ehdottaa, minkä kirjan lukisin TBR-listaltani ja kannustaminen motivoi aina lisää. Olen nyt tankannut itseäni alustavasti kahvilla ja Fazerin sinisellä. Aloitanpa siis!

1.  Elina Aro: Ylermin sisar (174 s.)

 Aloitin kirjan lukemisen klo 20.00 ja sen lukemisessa meni puolitoista tuntia. Kirja oli yllättävän nopealukuinen ja itseasiassa pidin tästä tyttökirjasta. Se on luonteeltaan tyttöjen kehityskertomus, jossa päähenkilön elämää kuvataan parin vuoden ajan.

16-vuotias Soila Tiura menettää pari vuotta vanhemman isoveljensä Ylermin auto-onnettomuudessa. Veli on aina ollut kaikessa hyvä ja, johon Soilaa on verrattu vanhempiensa ja opettajien tahoilta. Soila ei pärjää niin hyvin koulussa eikä halua lukea ylioppilaaksi keskikoulun jälkeen. Soilan isä omistaa kellotehtaan, ja Ylermistä kaavailtiin hänen seuraajaansa. Soila päättää astua veljensä saappaisiin, tutustuu kellojen valmistukseen ja on harjoittelijana tehdastyöläisenä. Hän haluaa täyttää isänsä toiveen, mutta huomaa kuitenkin, ettei se ole hänen alansa. Soila etsii päämäärää elämälleen ja löytääkin sen myöhemmin korualalta. Hän on harjoittelijana eri osastoilla koruliikkeessä ja tähtää kultasepän opintoihin. Myös Soilan isä aikoo laajentaa tehdasta koruihin tyttärensä tähden.

Kirja kuvaa raikkaasti nuoren naisen kasvamiseen liittyviä identiteettikipuiluja: mikä minusta tulee isona? Mikä on elämäni suunta? Romaani kertoo myös menetyksestä ja surusta. Soilalla on aikaisemmin ollut etäiset välit perheeseensä ja kilttinä tyttönä hän alkaa kapinoida. Hän tekee irtiottoja; käy tanssimassa, juo viiniä ja polttaa jopa tupakkaa. Soilalle tulee kuitenkin näistä syyllinen olo kuolleen veljensä takia.

Ainoa seikka, josta kritisoisin tätä tyttökirjaa on se, että perinteisten tyttökirjojen tavoin mukana on pakollinen romanttinen sivujuonne. Tehtaalla työskentelevä Kalevi on nimittäin ihastunut Soilaan ja haluaa enemmänkin kuin ystävyyttä. Soilaa syyllistetään, kun Kalevi joutuu onnettomuuteen. Kalevi on niin kovasti surrut Soilaa, joka liehuu vain kaupungilla eikä välitä hänestä ollenkaan. Soila palaa takaisin ruotuun, mutta onneksi hän on sentään kunnianhimoinen ja tähtää pitkälle. Voisin luokitella kirjan ammatilliseksi tyttökirjaksi, ja ammatteihin liittyvät kuvaukset vaikuttavat hyvin asiantuntevilta.

Siirryn nyt seuraavaa kirjaa lukemaan ja olen tässä välissä tankannut itseäni pähkinöillä, taas kahvilla sekä tonnikalaleivällä.

2.  Hilkka Tuuri: Yllätysten pyörteissä (132 s.)

Tämän kirjan lukemisessa meni myös aikaa puolitoista tuntia ja taisin torkahdella välillä. Aloitin klo 23.30 ja lopetin klo 01.00. Kirjaa lukiessa, mietin onko tämä edes tyttökirja vai enemmänkin  naisviihderomaani. Mutta nämä lajityyppien rajat ovat häilyväisiä.

Yllätyspyörteissä on täysin hulvaton, ei vakavasti otettava tyttöromaani. Päähenkilö Sini Valkonen on rikkaan perheen kuopustytär, jolla on kaksi hemmottelevaa isoveljeä. Vanhemmat haluavat Sinin kouluttautuvan ylioppilaaksi ja patistavat tytön opiskelujen pariin. Sini valmistuu ja haluaa sen jälkeen jäädä kotiin, jossa on niin kivaa olla. Sitten paljastuukin jymy-yllätys, perhesalaisuus. Sinin on hankittava itselleen ammatillinen koulutus, koska hänen vanhempansa eivät omistakaan kotitaloa, vaan Sinin veljet. Sinille selviää, että hän on kuolleen palvelijan äpärätytär ja adoptoitu perheeseen eikä hänellä ole edes perintöoikeutta. Lisäksi Sinin adoptioisä ei ole myöskään Sinin isoveljien biologinen isä vaan heidän setänsä. Tässä kohtaa lukiessa tuli mieleeni television saippuasarjat!

Sini päätyy lopulta postiapulaiseksi ja muuttaa pois kotoa. Hänen toinen työnsä on piikana rikkaassa Tiilikaisen perheessä, jossa ei tiedetä mitään tytön taustasta. (Tämä on tuttu juoni toisissakin tyttökirjoissa.) Miehet astuvat mukaan kuvioihin, ja Sinillä riittää piirittäjiä niin rautatiekirjurin Ollissa kuin Tiilikaisen lääkäri-pojassa Timossa. Ihmissuhdesoppaa sisältävä tyttökirja huipentuu, kun Tiilikaisten taloon murtaudutaan, ja Sini juoksee pakoon ampuvaa roistoa. Myöhemmin Sini heiluttaa itsekin revolveria tarmokkaasti. Positiivista kirjan lopussa on, että Sini ei halua mennä naimisiin (siis toinen kilpakosijoista) ennen kuin hän on suorittanut postikurssin ja pätevöitynyt.

"Ja onhan hyvä, kun naisellakin on jokin virka tai työ, jolla pystyy itsensä elättämään, sillä eihän koskaan tiedä, mitä saattaa sattua. [...valitettavan paljon on sellaisiakin, ettei tarmokkaasti pyritä mihinkinkään muuhun päämäärään kuin naimisiin. "

En hirveästi suosittele tämän tyttökirjan lukemista! Seuraavaksi pidänkin lukumaratonissani unenmittaisen tauon ZZZ...

3.  Kerstin Thorvall: Tyttö huhtikuussa (164 s.)

Aurinkoisena Äitienpäivänä aloitin ruotsalaisen Kerstin Thorvallin kirjoittaman tyttökirjan lukemisen klo 11 ja lopettelin klo 12.40. Luin kirjaa osittain ulkona, koska on ihanan lämmintä! Kirjailija on nyt ajankohtainen, kun Yle Teemalla on pyörinyt hänen elämästään kertova minisarja, jota en ole tosin katsonut. Alkoi kiinnostamaan luettuani tämän kirjan. Tyttö huhtikuussa on samalla perinteinen romanttinen tyttökirja kuin moderni nuortenromaanikin. Thorvallilla on ironinen tyyli kirjoittaa.

Päähenkilö 18-v. Lena Berg on ankaran kristillisen kasvatuksen saanut kunnollinen ja kiltti tyttö. Hyvän elämän malli on käsikirjoitettu jo hänelle melkein valmiiksi, kun ympärillä vielä pyörii papiksi opiskeleva Svante-poikaystävä. Lenan mielestä Svante on kuitenkin ikävä ja ruma. Lenalla on unelma ja hän tahtoo muotipiirtäjäksi, vaikka ei välitä omasta pukeutumisestaan tuon taivaallista. Ujo ja kömpelö maaseudun tyttö lähtee Tukholmaan opiskelemaan Sjöwallin muoti- ja piirustuskouluun. Lena rakastaa piirtämistä ja uppoutuu sen maailmaan niin ettei kuule eikä näe mitään. Muodikkaiden ja sosiaalisten opiskelijoiden joukossa Lenaa pidetään mitättömänä, josta ei uskota tulevan yhtään mitään. Lena herää tiedostamaan oman yksinäisyytensä ja pohtimaan omaa itseään ja suhdettaan muihin. Hän myös rakastuu komeaan opiskelijatoveriinsa Mikaeliin.

Tyttö huhtikuussa on toisaalta herttainen "rumasta ankanpoikasta valkeaksi joutseneksi"-tarina, joka on niin tyttökirjamaisen konventioiden mukaista. Ainoastaan Lena on kokematon ja korkean moraalin omaava tyttö muiden tyttöjen joukossa. Muut nuoret naiset esitetään ns."huonossa valossa"- turhamaisina vamppeina, jotka metsästävät vain miehiä ja joita ei varsinainen opiskelu kiinnosta. Toisaalta Thorvall kirjoittaa: "Anna Karin on järkevä tyttö ja on jo kauan sitten jättänyt tyttöjenkirjavaiheen. (119). Ikään kuin kirjailija irvailisi luomilleen vastakkaisille naiskuville ja samalla myös mieskuvalle, vaikka tosin vasta Mikaelin kautta Lena löytää itsensä. Mikael opettaa Lenan myös suutelemaan. Koska kyseessä on siis ruotsalainen tyttökirja, niin seksi ja seksuaalisuus tulevat rohkeasti esille. Vai voisitteko kuvitella suomalaisessa saman ajan tyttökirjassa mainittavan sukupuoliorgiat?

Pidin Thorvallin kirjasta  ja voisin tätä tyttökirjaa analysoida kaummenkin ajan kanssa, nyt vain pintaraapaisua. Täytyy siirtyä seuraavaan kirjaan, jota en ole vielä päättänyt. Käyn ensin kuitenkin kävelyllä ja sen jälkeen syön pizzaa.

4. Elsa Soini: Oli kerran nuori tyttö (140 /239 s.)

Kirjan lukemisen pääsin aloittamaan klo 17 aikoihin ja sitten se tapahtui - loppumetreillä hyytyminen. Ilmeisesti olin tankannut itseäni liikaa pizzalla ja vesimelonilla, sillä väsymys iski ja nukahdin. Onneksi kuitenkin heräsin ja piristin sitten itseäni kahvilla. Lopetin kirjan lukemisen keskeneräisenä klo 20. 100 sivua jäi puuttumaan, mutta kurkkasin kuitenkin loppuratkaisun.

Oli kerran nuori tyttö sijoittuu Suomen itsenäistymisen ja sisällissodan aikaan, jota ei ole juurikaan kuvattu suomalaisessa tyttökirjallisuudessa. Marjatta Salin on 22-vuotias yliopisto-opiskelija, joka ottaa opintonsa hyvin vakavasti alun haihattelujen jälkeen. Helsinkiin sijoittuvassa tyttöromaanissa juodaan suklaata Fazerilla ja kävellään Espiksellä. Opiskelijatytön seura- ja osakuntaelämä tanssiaisia myöten on vilkasta, ja kilpakosijoita Marjatalla riittää. Hän vaihtaa ensisuudelman opiskelijatoverinsa Rainer Borgin kanssa ja viihtyy myös väitöskirjaa tekevän Birger Vallinin seurassa. Marjatta häilyy näiden kahden miehen välillä. Kirja on viihdyttävä ja olisi kiinnostavaa ajan kanssa perehtyä siihen tarkemmin, varsinkin kirjan välittämään historialliseen ajankuvaan. Myös kirjan välittämät naiskuvat ovat kiinnostavia. Elsa Soinilla on humoristinen tyyli kirjoittaa ja purskahdin ääneen nauramaan kohdassa, jossa Marjatan sukulaiset keskustelevat naisopiskelijoista:

"Ei niiden naisylioppilaiden gradut niin vahvoja taida ollakaan. Sebastiankin sanoo, että naisylioppilaita on kahta lajia: sellaisia, jotka ovat kauniita eivätkä osaa mitään, ja sellaisia, jotka ovat rumia ja osaavat vielä vähemmän."

Lukumaraton päättyy tähän. Lopputulemaksi sain 610 sivua luettua kuudessa ja puolessa tunnissa. Kiitos kaikille kannustamisesta!

maanantai 17. huhtikuuta 2017

Lapsuuteni Havukoski (Koivukylä) - Elmeri Vehkalan Älykuvio K


Älykuvio K (2017, Nastamuumio) on omaelämäkerrallinen muistelmateos lapsuutensa viettäneen Elmeri Vehkalan ensimmäisestä vuodesta Vantaan Havukoskella. Elmeri muuttaa seitsemänvuotiaana perheensä kanssa Tampereelta Vantaalle kerrostalolähiöön, jota rakennetaan kovaa vauhtia 1970-80-lukujen taitteessa. Lähiö tunnetaan parhaiten nimellä Koivukylä, mutta virallisesti kyseessä on kaksi erillistä kaupunginosaa Havukoski ja Koivukylä, joiden keskinäiset rajat puhuttavat edelleen.

Elmerin äiti on saanut työpaikan kulttuurisihteerinä Vantaalta ja Elmerin perheeseen kuuluvat lisäksi pikkusisko ja ajoittain hermonsa menettävä juopotteleva isäpuoli. Elmerin uusperhe on poliittisesti aktiivinen ja kommunistisen aatteen kannattajia. Elmeri käy viikoittain pioneerikerhossa. Kasvavassa lähiössä on paljon lapsiperheitä ja Elmeri tutustuu pian uusiin kavereihin. Tiivis poikaporukka kiertää Havukosken metsät, kalliot ja paskakuopat, joissa he voivat yhdessä vapaasti leikkiä. Elmeri aloittaa myös koulunkäynnin Rekolassa, koska Havukoskelle valmistuva ala-aste on vielä rakentamisvaiheessa.

Vehkala kirjoittaa elävästi ja lämpimästi lapsen näkökulmasta lähiöelämästään, johon kuuluu sekä onnellisia että vaikeita aikoja. Koskettavasti Vehkala kuvaa myös ongelmallista suhdetta isäpuoleensa. Alkoholismi pilaa monen lähiöperheen elämän, mutta yhteisöllisyys on se vastavoima, jonka avulla oman onnensa nojaan jätetyt lapset saavat apua toisiltaan. Kirja pursuaa lämmintä huumoria ja toivoa paremmasta huomisesta kasvukipuilusta huolimatta. "Miks kaikki oli tehty just lapsille niin saatanan vaikeeks. Helppoohan se oli olla aikuinen ja tehdä ihan mitä vaan itse haluu, mut entäs just sit se, et lapsilla ei vaan ollut mitään valtaa mihinkään...Me ollaan niin PIENIÄ, ettei me voida vielä itse päättää. Haistakaa paska kaikki, se meidän elämä on täynnä ihan samanlaisia asioita kuin aikuistenkin, mutta me vaan törmäillään niissä asioissa kipeesti toisiimme, kun se valta on jossain sellaisilla tyypeillä, jotka jo tekee niin saatanan oikein tai väärin ja joka tapauksessa kaikki kusee ja tulee kuolio PÄÄHÄN." (s. 225)

Olen sukeltanut omaan lapsuuden maailmaani Elmerin kirjan myötä ja kulkenut mukana tuttujen paikkojen ja samankaltaisten muistojen läpi. Minäkin olen kasvanut Havukoskella. Itse asiassa en ole sieltä koskaan todella lähtenyt pois ja se on osa sielunmaisemaani. Jos Elmeristä Elannon ranskanleipä oli taivaallista, niin minun mielestäni se oli taas polakka ja entäs ne Elannon lihapullat... Miksi en muista Harakkalinnaa - kummitustaloa? Ja siis se Havukosken raja kulkee siitä, että ison mäen jälkeen alkaa Koivukylä eikä vasta pääradan jälkeen! Miksi muuten Havukallion koulun kaunis nimi on muutettu nykyään niin tylsäksi kuin Kytöpuiston koulu? Suosittelen tätä Elmeri Vehkalan kirjaa erityisesti Havukoski-Koivukylä-alueilla lapsuutensa viettäneille ja kasvaneille! 

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017

Joel Haahtela: Elena


"Tunsin kerran miehen, joka sanoi -  rakkaus on kaikki. Kun kysyin mitä hän tarkoitti, mies vastasi. Rakkaus on kaikki siten, että kaikki mitä sanomme hyväksi on rakkautta ja kaikki mitä sanomme pahaksi on kadonnutta rakkautta. Kaikki teot ovat lähtöisin rakkaudesta tai sen tuhoutuneesta muistomerkistä. Ei ole olemassa sellaista tekoa joka ei vastaisi kysymykseen, kuka minua on rakastanut. Jos ei ole rakkautta, on vain yksinäisyys ja kuolema. Sen vuoksi minun on pakko sanoa - rakkaus on kaikki. " (Elena, kappale 56)

Kuuntelin äänikirjana Joel Haahtelan Elenan (Otava, 2004) ja se sopii mainiosti kuunneltavaksi automatkoille tai matkoille, joissa on pysähdyksiä. Elena on pienoisromaani, joka sisältää lyhyitä lukuja, mutta hyvin tiiviitä ja tunnelmallisia lukuja. Niiden välissä on hyvä pysähtyä ja viipyillä. Äänikirjan lukijana on Petteri Hynönen, jota kuuntelee mielellään. En ole koskaan aikaisemmin lukenut Haahtelaa ja olen aivan otettu. Haahtela kirjoittaa niin kauniisti ja viisaasti.

Minäkertojana on mies, joka on sattumalta kohdannut  puistossa nuoren naisen, jota ei saa enää sen jälkeen mielestään. Naisen tietämättä mies tarkkailee häntä päivittäin kastanjapuiden alla. Naisen jättämästä kirjasta mies saa tietää tämän nimen, Elena. Mies selvittää, missä Elena asuu ja opiskelee. Eräänä päivänä Elena ei kuitenkaan kävele tavanomaiseen tapaansa puiston läpi ja hän on poissa. Elena täyttää miehen ajatukset päivin ja öin ja myöhemmin hän lähtee kaupungista Elenan perässä saarelle. Lukijana seuraan mystistä Elenaa, mutta yhtä lailla mies on arvoituksellinen. Pala palalta yksinäisen miehen tarina selviää lukijalle ja lopussa hieman yllätyinkin.

Haahtela rakentaa taitavasti eheän ja kauniin kokonaisuuden. Voisin kutsua tätä kirjaa vuodenaikaromaaniksi, sillä tarinan mukana myös vuodenajat vaihtuvat. Tunnelmaltaan romaani on haikean surumielinen ja täynnä kaipuuta, joka jätti jälkensä minuun. Pitkästä aikaa jokin kirja vaikuttaa minuun, ja luen niin paljon. Hienoa oli myös jakaa tämä lukukokemus yhdessä matkatoverin kanssa. Voisin lukea Haahtelaa lisää, mutta en aivan heti. Mitä suosittelisitte Haahtelan tuotannosta seuraavaksi?

sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Elina Pitkäkangas: Kuura


Kuura (Myllylahti, 2016) on nuorille suunnatun urbaanin fantasiasarjan ensimmäinen osa, jossa sukelletaan vaarallisten ihmissusien maailmaan nykypäivän Suomessa. Päähenkilöt Inka ja Aaron ovat 18-vuotiaita lukiota käyviä tavallisia nuoria, jotka asuvat Kuurankero nimisessä pikkukaupungissa Turun seudulla. Kuurankeroa suojaavat kuitenkin muurit ihmissusilta ja iltaisin muurien ulkopuolella on ulkonaliikkumiskielto. Eräänä iltana Inkan pikkuveli Duke joutuu vakavaan onnettomuuteen ja sen seurauksena Inka ylittää muurin luvattomasti. Hän joutuu ihmissusien saartamaksi, mutta yksi muurin vartijoista, Leo pelastaa Inkan hukilta. Leo paljastuu itsekin ihmissudeksi. Arvaamattoman Inkan ja petomaisen Leon välille syttyy intohimoinen romanssi. Inkan taka-ajatuksena on saada ihmissuden verta, jotta hän voi pelastaa veljensä, joka on vaipunut koomaan.

Aaron ja Inka ovat olleet sydänystävät lapsuudesta asti ja tarinaa kerrotaan kummankin näkökulmista. Aaron puolestaan hullaantuu Leon suloiseen sisareen Matleenaan, jolla on myös pedon salattu ja hillitön puoli. Ihmissusia jahdataan säälimättömästi, ja Inka ja Aaron kietoutuvat salaisuuksien ja valheiden verkkoon. Tarina huipentuu dramaattista, yllättävää loppua kohden ja jää koukuttavasti kesken.

Kuura on Elina Pitkäkankaan vakuuttava ja taitavasti rakennettu esikoisteos. Paranormaalia romantiikkaa ammentavassa romaanissa on jotain Twilightmaista henkeä. Johtuneeko siitä, että olen hiljattain katsonut pararomanttisen sarjan elokuvia televisiosta. Myös Elina Rouhiaisen nuorten fantasia Kesytön tuli mieleeni lukiessani kirjaa. Kuura on virkistävä lisä kotimaisessa nuortenkirjallisuudessa, jossa nuorten maailman kuvaaminen puhekieltä myöten on onnistunutta. Vinkkaan tätä ilman muuta (yläkoululaisisista ylöspäin) nuorille!

"Leo pysyi hiljaa. En tiedä alkuunkaan mitä hän ajatteli, mutta katse oli nyt erilainen kuin ennen. Se ei ollu enää niin valpas. Oli kuin muu maailma olisi paraikaa muuttunut sameaksi, lakannut olemasta. Hänen pupillinsa pienenivät. Eteiseen sekoittui tuoksu, paksu ja makea metsän utu. Se ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin Leossa hukan, mutta se oli ensimmäinen kerta, kun hän kohdisti eläimen viettinsä minuun." (123)

maanantai 20. helmikuuta 2017

Maria Turtschaninoff: Naondel - Punaisen luostarin kronikoita


Olen lukenut aikaisemmin Maria Turtschaninoffin palkitun Maresin ja minua kiinnosti lukea jatkoa Punaisen luostarin kronikoita-sarjaan. Naondel (2016, Tammi suom. Marja Kyrö) on fantasiasarjan itsenäinen jatko-osa, joka sijoittuu aikaan ennen Maresin tapahtumia. Maresissa kerrotaan saarella sijaitsevasta erikoisesta luostarista, joka tarjoaa turvapaikan vainoa ja väkivaltaa kokeville naisille. Menosin saarelle on miehiltä pääsy kielletty.  

Naondelissa käytetään näkökulmatekniikkaa, jossa tytöt ja naiset kertovat vuorotellen oman tarinansa. Tarinat muodostavat kertomuksen alkusisarista, jotka ovat perustaneet Punaisen luostarin. Ääneen pääsee ensimmäisenä nuori nainen nimeltä Kabira, jonka tehtävänä on suojella lähdettä, Anjia. Lähteessä on salaisia voimia sekä hyvään että pahaan. Kabira on rakastunut visiiriin poikaan Iskaniin ja paljastaa hänelle lähteen salaisuuden. Valtaa janoava Iskan käyttää Kabiraa ja lähdettä hyväkseen omiin, pahoihin tarkoituksiinsa. Lähteen avulla hän pystyy näkemään tulevan ja muuttamaan tulevaisuutta. Iskan pakottaa Kabiran vaimokseen surmattuaan tämän perheen.

Iskanin jalkavaimoiksi ja uhreiksi joutuvat myös papitar Garai, unienkutoja Orseola, naissoturi Sulani, orja Clarás, Iona, joka katoaa ja moni muu tyttö tai nainen. Väkivaltainen ja sadistinen Iskan kasvattaa itsellen naishaaremin palatsiinsa, jonne naiset ovat vangittuina vuosien ajan. Aluksi hän haluaa naisten synnyttävän vain poikia ja tytöt tapetaan ennen syntymäänsä lähteen voimalla. Paholaismainen Iskan hallitsee kaikkia, mutta alistetut naiset nousevat lopulta vastarintaan ja pakenevat Naondelilla, veneellä.

Turtshaninoffin kerronta on väkevää ja voimakasta. Kirja sisältää hyvin raakaa ja julmaa kuvausta, jossa veri valuu. Tyttöja ja naisia hyväksikäytetään ja raiskataan. Näitä tarinoita kerrotaan yhtä hyvin reaalimaailmassa kuin historiankirjoissa. Sen takia onkin aiheellista kysyä, onko tämä varsinaisesti nuortenkirja. Kirjassa on sekä nuorten että aikuisten kirjan luokitus ja sen sanotaan olevan nuorille aikuisille suunnattu. Hesarin arvostelussa Toni Jerrman kuvailee Naondelia voimaannuttavaksi lukukokemukseksi. Minä en pitänyt kirjan lukemista kovinkaan voimaannuttavana, vaikka se käsitteleekin vahvoja naishahmoja, naisten yhteisöllisyyttä ja lopulta vapautumista patriarkaatista. Jos kyseessä on feministinen teos, on sen maailmankuva kovin mustavalkoinen. Miehet ovat yksipuolisesti pahoja, naisten sortajia ja alistajia. Loppu kärsii myös pienestä epäuskottavuudesta palvelija Estegin suhteen. En suosittele kirjaa herkille lukjoille, oli kyseessä sitten nuori aikuinen tai aikuinen.