tiistai 30. marraskuuta 2010

Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä



Minä valitsin Anna-Leena Härkösen Avoimien ovien päivän (1998), joka oli ehtinyt saada eniten ääniä, kun aloin kirjaa lukea. Fagerholmin Amerikkalainen tyttö teki kyllä loppukirin, mutta siinä vaiheessa minä olin jo Härkösen tekstin vauhdissa. Härkönen kirjoittaa sujuvasti ja olen aina pitänyt hänen kepeästä, mutta taitavasta kirjoitustyylistään. Avoimien ovien päivän lukee nopeasti, se on helppoa kieltä, mutta voi sitä angstin määrää, mitä kirja herättää.



Kirjan päähenkilö Asta on päälle kolmekymppinen nainen, joka on juuri eronnut miehestään ja käy eron seurauksena samalla läpi ongelmallista äitisuhdettaan. Äitiyden problematisointi herätti minua kysymään - Missä ovat kaikki normaalit äidit? Onko sellaisia olemassa? Kirjan lukemisen aikana minua ärsyttikin, että kaikilla kirjan henkilöhahmoilla on onneton lapsuus tai huono äitisuhde. Äidit ovat liian tukahduttavia, liian etäisiä, äidit uhrautuvat, äidit ovat itsekkäitä, äidit syyllistävät tai äidit syyllistetään. Joko tytär haluaa tulla äitinsä kaltaiseksi tai täysin päin vastoin. Onko äitiydessä olemassa välimuotoa?



Asta itsenäistyy vasta erottuaan ja asuu ensimmäisen kerran yksin. Hän on suoraan kotoa muuttanut ja mennyt naimisiin hyvin nuorena. Härkönen osaa kuvata Astan erilaisia pelkotiloja painajaisista yövalvomisiin. Asta on pelännyt lapsesta asti. Hän on kokenut avioliitossaan perheväkivaltaa, mutta hän ei voi kertoa eron perimmäistä syytä varsinkaan äidilleen. Kirjan lopussa hän tuntuu vapautuvan erilaisista peloistaan ja ahdistuksistaan. Samalla voisi vertauskuvallisesti ajatella, että napanuora vihdoinkin paukahtaa kunnolla katki. Koko kirjan paino on Astan ja hänen äitinsä riippuvuussuhteessa ja myös Astan sisarusten ja perheen välisissä suhteissa. Härkönen tuo pohdittavaksi myös sisarusten (tyttärien) keskinäisen aseman perheessä ja äidin rakkauden kohdistumisen ja suosimisen vanhinta tytärtä, Astaa kohtaan. Onko äidin tasapuolinen rakkaus edes mahdollista? Koska tarina on fokalisoitunut Astan minämuotoisen kerronnan kautta, niin toisaalta särmäisen vivahteen kerrontaan olisi voinut tuoda Astan äidin näkökulma. Mikä Astan äitiä on valvottanut monta vuosikymmentä? Asta ei voi lapsuudessaan edes käydä yöllä pissalla, kun hänen äitinsä herkkä uni muuten häiriintyy. Tämä kirja herättää varmasti monia kysymyksiä, joihin ei ole välttämättä vastauksia tai oikeita sellaisia. Härkönen on kyllä ahdistuneen ja "neuroottisen" naisen erinomainen kuvaaja ja tulkitsija, (diapammit vilahtavat kirjassa kuin kirjassa).



Googlasin sen verran Avoimien ovien päivää ja huomasin, että siitä on tehty useita näytelmäsovituksia. Äiti-tytärsuhde aiheena on aina niin herkullinen. Anna-Leena Härkönen (s. 1965) on monilahjakas kirjailija, näyttelijä ja käsikirjoittaja. Palkitulla esikoiskirjallaan Häräntappoase (1984) hän pongahti julkisuuteen ja Härkösen tuotannosta luulenkin siihen seuraavaksi tarttuvani.



Sara Tarinatyttö-arvonnan voittajaksi selviytyi Lauren, jota arpaonni suosi baskeristani vedetyllä nimilapulla, jossa oli kaikkien äänestykseen osallistuneiden nimet. Kiitos kaikille vastanneille!

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Mitä Sara lukee seuraavaksi?

Minulla on henkinen kirja-kriisi menossa ja en osaa päättää, mitä luen seuraavaksi. Luin lukupiirimme vaikuttavan kuukauden kirjan, Lessingin Kultaisen muistikirjan ja sen jälkeen olen ollut hiukan tyhjän päällä. Hetken aloitin jo yhtä kirjaa Durasilta, mutta en sittenkään halunnut sitä lukea. Yksi iso Woolfin kirjallinen projekti odottaa minua, mutta en jaksa siihen vielä tarttua, kun ei voi lukea edes suomeksi. Senpä takia aloin käymään hyllyjeni kirjoja läpi, mitäs sieltä löytyy ja tein samalla syksylläkin blogeissa pyörineen Elämäni kirjoina - listan. Esimerkiksi Susan kirjastosta löytyy lista myös. Ideana on siis vastata kysymyksiin omasta kirjahyllystä löytyvien kirjojen nimillä.



1. Oletko mies vai nainen?

Toinen sukupuoli

2. Kuvaile itseäsi

Montako minua on?

3. Mitä elämä merkitsee sinulle?

Paikka auringossa

4. Kuinka voit?

Levoton nainen

5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi

Mennyt maailma

6. Mihin haluaisit matkustaa?

Siintää Sargassomeri

7. Kuvaile parasta ystävääsi

Tytöistä parhain

8. Mikä on lempivärisi?

Sininen linna

9. Millainen sää on nyt?

Luminainen

10. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika?

Ikiyö

11. Jos elämästäsi tehtäisiin tv-sarja, mikä sen nimi olisi?

Eevan tyttäret

12. Millainen on parisuhteesi?

Sarkaa ja samettia

13. Mitä pelkäät?

Kärpästen herra

14. Päivän mietelause

Jumalat juhlivat öisin

15. Minkä neuvon haluaisit antaa?

Katso naamion taa

16. Miten haluaisit kuolla?

Ei kiitos

Tiedän kyllä, mitä mieleni halajaa ja henkistä tyhjyyttä ravitsee - Leena Krohnin tekstiä ja ihmeellistä kieltä. Minulla on yksi hänen lastenkirjansa Viimeinen kesävieras hyllyssä ja lukematta. Sitten löysin myös muutaman muun kirjan hyllystä, jotka saattaisin lukea; Anna-Leena Härkönen: Avoimien ovien päivä sekä Ei kiitos, Selma Lagerlöf: Nuoren tytön päiväkirja, Monika Fagerholm: Amerikkalainen tyttö, Siri Hustvedt: Amerikkalainen elegia tai Muriel Barbery: Siilin Eleganssi. Haluaisitteko te lukijat auttaa minua suosittelemalla jotain näistä tai mistä kirjasta haluaisitte minun kertovan? Luen eniten ääniä saaneen kirjan seuraavaksi ja teen siitä blogijutun. Älkää kuitenkaan paljastako liikaa sisältöä... Arvon kaikkien kommenttienne kesken Montgomeryn Sara Tarinatytön, jota edellinen postaukseni käsitteli. Vastausaikaa on keskiviikkoon 24. 11. asti. Leena Lumella on myös oma kirja-arvonta käynnissä blogissaan, jota kannattaa käydä vilkaisemassa.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Sara - Tarinatyttö

Olen uppoutunut viime aikoina todella kiehtoviin tarinoihin ja jotkut näistä voimakkaista tarinoista on tullut mukaan jopa uniinikin. Näitä tarinoita on minulle kertonut kaimani Sara - Tarinatyttö. Sara Tarinatyttö (The Story Girl) on Lucy Maud Montgomeryn varhaistuotantoa ja kirja on ilmestynyt 1911. Kirjan asetelma on siitä erikoinen, että päähenkilöstä Sara Stanleysta, tarinatytöstä kerrotaan toisen henkilön, aikuisen miehen näkökulmasta, joka muistelee lapsuuttaan. Serkku Beverley (minä-kertoja) muuttaa veljensä Felixin kanssa, kuinkas muutenkaan, Prinssi Edwardin saarelle isänsä lapsuudenkotiin. Siellä he tutustuvat isänsä sukulaisiin, Sara-serkkuunsa sekä muihin lapsiin. Kollektiivisesta lapsijoukosta tulee kirjan päähenkilöitä, joiden keskipisteenä on valovoimainen ja ilmiömäinen tarinankertoja Sara.



"Emme olleet koskaan kuulleet sellaista ääntä. En koskaan, myöhemminkään elämässäni, ole kuullut sellaista ääntä kuin hänen. En kykene kuvailemaan sitä. Saattaisin sanoa sitä kirkkaaksi; saattaisin sanoa sitä suloiseksi; saattaisin sanoa sitä värähteleväksi ja kauas kantavaksi ja helähtäväksi kuin kello; kaikki tämä pitäisi paikkaansa, mutta se ei kuvaisi alkuunkaan Tarinatytön äänelle ominaista laatua." (s.18)



Tarinatytön ääni saa sanat elämään, hän rakastaa ilmaisevia sanoja ja jos hänen äänensä olisi väri, niin se olisi kuin sateenkaari. Kaikki - aikuisista lapsiin haluavat kuulla Saran ihmeellistä tarinankerrontaa ja se tempaa kuulijat mukaansa ja eläytymään tarinoihin. Tarinat voivat kertoa tavallisista, arkipäivän ihmisistä ja sukulaisista tai ne voi olla jännittäviä satuja, myyttejä ja legendoja. Sara omaksuu tarinoita ympäristöstään kuuntelemalla toisia sekä lukemalla kirjoja. Saran mukaan on olemassa kahdenlaisia tosiasioita - sellaisia, jotka ovat totta ja sellaisia, jotka saattaisivat olla. Mielestäni Saran asenne kuvaa juuri tarinankerronnan, narratiivisuuden ydintä. Tarinoiden totuudellisuuden pohtimisen sijasta oletus siitä, että ne saattaisivat olla totta.



Teokseen on upotettu runsaasti pieniä tarinoita, kun se samalla kertoo suurempaa tarinaansa. Montgomery osaa todella taitavasti kuvailla aikuisten ja lasten maailman välistä eroa ja sitä, miten ymmällään lapset välillä ovat aikuisten maailmassa. Lapset pohtivat monia uskontoon liittyviä kysymyksiä ja myös hyvyyttä ja pahuutta. Tätä maailmojen välistä eroa kuvastaa hyvin se, kun lapset uskovat tosissaan, että maailmanloppu ja tuomiopäivä ovat tulossa, kun lehdessäkin on niin kirjoitettu. Toiset aikuiset uskovat myös siihen, mutta toiset vain nauravat lasten hätääntyneille kysymyksille. Kukaan ei todellisuudessa yritä selittää asioita tai ymmärtää näitä lapsia ja heidän kummallisia tulkintojaan. Kirjassa on mukana myös Montgomerylle tyypillistä, loistavaa huumorintajua. Mainio tarina on sekin, kun lapset kirjaavat uniaan ylös ja alkavat kilpailemaan unien näkemisestä. He keksivät myös keinon, miten nähdä oikein paljon hurjia ja värikkäitä unia - siis syömällä paljon ja raskaasti iltaisin.



Sara Tarinatyttö on Sara-kirjojen ensimmäinen osa, jonka Sisko Ylimartimo on nyt uudestaan suomentanut. Tarinalle on jatko-osa The Golden Road (1913), jota Ylimartimo on myös kääntämässä. Montgomery piti itse Sara Tarinatyttöä yhtenä parhaimmista kirjoistaan huolimatta Anna-kirjojen ja Runotytön maailmanmenestyksistä. Kirjassa on minustakin lumoavaa viehätysvoimaa ja voin hyvin kuvitella itseni tuoksuvaan hedelmäpuutarhaan kuuntelemaan tarinatytön elävää ja voimakasta ääntä ja päästää mielikuvitukseni lentoon. Kiitos Leena Lumelle tästä kirjasta!