maanantai 27. kesäkuuta 2011

Astrid Lindgrenin satujunassa

Vietin juhannusta Tukholmassa ja suuntasin lautalla Djurgårdenin saarelle ja satumaiseen Junibackeniin. Junibacken on perustettu 1996 yhteistyössä Astrid Lindgrenin kanssa. Vaikka satutalo pohjautuu pääosin Astrid Lindgrenin satuhahmoihin, niin Lindgren ei halunnut siitä pelkästään "Astrid Lindgren-museota" vaan, että siellä on edustettuina myös muita satukirjailijoita ja kuvittajia. Junibackenin kohokohta on tietenkin satujuna, jossa tapaa Lindgrenin tuttuja, kirjallisia satuhahmoja. Junamatkan satumaisemat on kuvittanut Marit Törnqvist.


Kun ensimmäisen kerran matkasin satujunassa, niin kokemus oli vaikuttava elämys ja sitä se on edelleenkin. Marikki vilkuttaa katolta, Iida roikkuu lipputangossa, Eemeli nukkuu ruokakomerossa, hirveänkokoinen rotta katselee kiiluvilla silmillään, Katto Kassinen lentää kaupungin kattojen yllä, Ronja Ryövärintytär istuskelee nuotion ääressä Birkin kanssa, pelottava Katla iskee tulta ja Korppu ja Joonatan ovat niin surullisia. Koko matkan tarina kerrotaan monella kielellä ja olen kuunnellut sen aina suomeksi. Astrid Lindgren lukee tarinan ruotsiksi ja se jäi hänen viimeiseksi suureksi työkseen. Seuraavalla kerralla aion matkata satutädin kyydissä.



Satujunan lisäksi Junibackenissa on Satutori, Huvikumpu ja minun toinen kohokohtani satumainen kirjakauppa. Junibackenin visiona on huolehtia, että kirjat ovat aina tärkeä osa lasten kulttuuria. Astrid Lindgrenin kirjoja löytyy sieltä monella kielellä ja myös suomeksi. Lisäksi kaupassa on tarjolla muitakin tunnettuja lastenkirjoja ja tällä kertaa mukaani tarttui Elsa Beskowin ihana satukirja. Kaupassa on myös leluja, julisteita, kortteja, elokuvia yms. lastenkirjojen maailmasta tietenkin. Tällä matkalla maistoin ensimmäistä kertaa Junibackenin pannukakkuja kermavaahdolla ja hillolla ja satumaisilta nekin maistuivat. Suosittelen Junibackenia sydämestäni, sillä se sopii ehdottomasti kaiken ikäisille ja kokoisille!






keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

50 mieskirjailijaa - haaste


Nuoren Wertherin kärsimyksiä lukemassa. Kuva wikipediasta.


Vuoden alussa lanseeramani 100:n naiskirjailijan lista-haaste on kiertänyt aktiivisesti blogeissa ja on ollut hienoa seurata bloggaajien omia listoja. Nyt Sinisen linnan kirjaston Maria haastaa tekemään mieskirjailijoista listaa tasapuolisuuden nimissä. Totta kai vastaan tähän haasteeseen, mutta supistan lukumäärän puoleen. Tämä siitä syystä, että minun oli todella vaikeaa tehdä mieskirjailijoista listaa, koska olen lukenut enimmäkseen naiskirjailijoita muutaman viimeisen vuoden aikana. Sen takia minun on pitänyt kaivella muistilokeroitani, käydä kirjahyllyjäni läpi, selailla Hesarin klassikkoautomaattia ja pohdiskella. Apunani on ollut myös Marian lisäksi Katjan, Kirsin ja Leenan tekemät omat mieskirjailijalistansa. Tässäpä nämä ovat aakkosjärjestyksessä:

1. Juhani Aho: Rautatie


2. Hans Christian Andersenin ihanat sadut


3. Richard Bach: Lokki Joonatan


4. Samuel Beckett: Huomenna hän tulee


5. Dan Brown: Da Vinci-koodi


6. Albert Camus: Sivullinen


7. Raymond Chandler (kovaksikeitetyn dekkarin uranuurtajia)


8. Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen


9. Robin Cook (sairaalatrillerit olivat joskus suosikkejani)


10. Danie Defoe: Moll Flanders


11. Charles Dickens


12. Arthur Conan Doyle: Sherlock Holmesin seikkailut, Baskervillen koira


13. Alexandre Dumas: Kolme muskettisoturia, Monte Christon kreivi


14. Euripides: Medeia


15. Lee Falk: Mustanaamio (suosikkisarjakuvani)


16. Gustave Flaubert: Rouva Bovary


17. Henry Fielding: Tom Jones


18. Johan Wolfgang von Goethe: Nuoren Wertherin kärsimykset


19. William Golding: Kärpästen herra


20. John Grisham


21. Grimmin veljesten sadut


22. Thomas Harris


23. Ernest Hemingway: Vanhus ja meri


24. Hergé: Tintti-sarjakuvat (toinen suosikkini)


25. Herman Hesse: Narkissos ja kultasuu


26. Heinrich Hoffmann: Jörö-Jukka


27. Homeros: Odysseia (Saarikoski suom.)


28. Kari Hotakainen: Sydänkohtauksia


29. Franz Kafka: Muodonmuutos


30. Stephen King


31. Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä


32. Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia


33. Milan Kundera: Identiteetti


34. Arto Melleri


35. Molière


36. George Orwell: Vuonna 1984


37. Caryl Phillips: Veren velka


38. Edgar Allan Poe


39. Antoine de Saint-Exupéry: Pikku prinssi


40. William Shakespeare


41. Bernhard Schlink: Lukija


42. Sofokles: Antigone, Kuningas Oidipus


43. Georges Simenon: Maigret-sarja


44. John Steinbeck


45. Robert Louis Stevenson: Aarresaari


46. Mark Twainin nuortenkirjat


47. Leon Uris: Mila 18


48. Mika Waltari


49. Evelyn Vaugh: Mennyt maailma (tv-sarjana huippu)


50. Émile Zola: Ansa


Koska suomalaisia mieskirjailijoita löytyy aika vähän listaltani, niin teenpä jatkohaasteen bloggaajille. Haastan teidät tekemään omat suosikki Top10-listanne suomalaisten mieskirjailijoiden kirjoista! Tämä olisi huviksi ja hyödyksi sekä samalla voisin paikata omaa kirjallista aukkoa elämässäni. Kaikki on kuitenkin hyvin subjektiivista tälläisten listojen tekemisessä.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Kaunein suomalainen tyttökirjan kansi: Musta Pekka

Kauneimman suomalaisen tyttökirjaklassikon kansikuvan äänestyksessä eniten ääniä sai Rauni Karhian "Musta Pekka" - Tyttökoululaisromaani vuodelta 1935. Kannen on kuvittanut Martta Wendelin. Toiseksi eniten ääniä sai jännittävässä äänestyksessä Leena Härmän Pieni tuittupää ja kolmanneksi sijoittui Helga Nuorpuun Ruusulan tytöt.

Musta Pekka jatkaa 30-luvun koululaiskertomuksen perinnettä, jonka aloitti Kersti Bergroth alias Mary Marck Eeva-kirjoillaan, jotka ovat monelle meistä tuttuja. Mustan Pekan päähenkilönä on 17-vuotias Heli, joka pitää päiväkirjaa ja nimeää sen Mustaksi Pekaksi. Päiväkirjassaan Heli vuodattaa tuntojaan ja kirjoittaa viimeisestä vuodestaan helsinkiläisessä tyttökoulussa. Heli kertoilee koulustaan, opettajista ja ystävistään, joista tärkeimpiä ovat paras ystävä Lelle ja abiturientti Ippa. Kirja on viehättävä ja pirteä ajankuvaus 30-luvun helsinkiläisestä koululaiselämästä.

Tein hieman salapoliisityötä ja selvitin, että Rauni Karhia on oikealtaan nimeltään Ilona Komppa. Toisen koululaiskertomuksen hän kirjoitti vuonna 1940 nimeltä Yhteiskoulun yliveto. Myöhemmin hän on julkaissut Ilona Kompan nimellä aikuisten romaaneja. Muita tietoja en kirjailijasta löytänytkään, mutta jatkan etsintää. Lastenkirjahyllyssä todettiin osuvasti tyttökirjojen kuuluvan kesään ja vinkattiin samalla radion tyttökirjojen kesäsarjasta, jota ilman muuta alan seuraamaan.

Montgomery-arvonnan voittaja

Arvontaan osallistui kaikenkaikkiaan yli 100 nimikoitua arpaa, jotka laitoin varta vasten hankittuun kannelliseen lasipurkkiin. Sekoitin arpoja huolellisesti ja arpojana toimi pikku apulainen. Sievästi hän poimi yhden arvan, jossa luki Booksy. Onnea voittajalle! Ilmoitatko sähköpostiini yhteystietosi, niin Montgomery-paketti lähtee sinulle. Mukavaa, kun arvontaan ja äänestykseen osallistui näin moni. Lämpimät kiitokset kaikille osallistujille! Palaan pian jännittävään äänestystulokseen kauneimmasta suomalaisesta tyttökirjan kannesta.

P. S. Sinisen linnan kirjastossa on juuri Montgomeryn novelleista juttua!

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Immi Hellén: Aune



Olen jo kauan unelmoinut lukevani varhaisia suomalaisia tyttökirjoja. Yksi unelmistani toteutui, kun sain viimein hankittua Immi Hellénin Aunen, josta on otettu uusintapainos. Aune. Nuorisolle on ilmestynyt jo 1896 ja se on ensimmäisiä suomalaisia tyttökirjoja. Kirjailija Immi Helléniä pidetään suomenkielisen tyttökirjallisuuden yhtenä uranuurtajista. Toinen uranuurtaja on Toini Topelius, joka julkaisi suomenruotsalaisen tyttökirjan I utvetcklingstid muutamaa vuotta aikaisemmin 1889. Se suomennettiin nimellä Kehitysaikana. Tytöistä kertoeli Tea. Hellén kirjoitti toisenkin tyttökirjan Eeva Aarnion, joka ilmestyi 1901. Hänet kuitenkin tunnetaan parhaiten lastenrunoilijana ja hän kirjoitti valtavan määrän runoja n. 3000. Tunnetuimpia niistä ovat mm. Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, Oravan pesä, Joulukirkkoon sekä Pieni nokipoikaa vaan.

Aune kertoo 13-vuotiaasta puoliorvosta tytöstä, joka asuu yhdessä varakkaan senaattori isänsä ja hoitajansa Leena kanssa. Aune on syntymästään asti sairastanut luumätää ja hän ei pysty kävelemään kipeillä jaloillaan. Aune makaa päivät pitkät vuoteessaan kärsien välillä kovia tuskia. Parempina päivinä hän pystyy istumaan ja lukemaan läksyjään. Aune tutustuu köyhään työläisperheen poikaan Lauriin, joka jakaa varhain talvi-aamuisin sanomalehtiä Aunen kotitalossa. Heistä tulee hyviä ystäviä ja Aune perheineen auttaa Lauria aina vain kun on mahdollista. Ensimmäiseksi Aune kutoo kylmettyneelle Laurille punaiset lapaset.


Aune on puhdas, hyväsydäminen tyttö, joka kantaa maailman murheita rinnassaan. Hänen unelmansa on jonain päivänä auttaa köyhiä ja orpoja lapsia. Tapahtumat sijoittuvat Helsinkiin ja köyhyyden sekä ankeiden olosuhteiden kuvaus on todella riipaisevaa. Kirja on hyvin surullinen, sen tarina on surullinen melkeinpä itkettävä, mutta siinä on mukana myös hiukkasen toivoa. Hellénin kieli on kauniilla tavalla vanhanaikaista ja uskonnollista. Perinteinen äitipuolikin löytyy kirjasta, josta käytetään sanaa emintimä.


"Aunella oli isän käsi toisessa kädessään ja Leenan toisessa. Hän likisti niitä hellän hellästi hentosilla käsillään. Ja hän puhkesi nyt kiittämään heitä heidän rakkaudestaan häntä kohtaan, jota hän ei ollut ansainnut, mutta jossa hän oli saanut lämmitellä ikänsä kaiken. Ja hän ymmärsi sekin rakkaus säteenä lähti siitä suurimmasta. " (119)


Jos kiinnostuu Aunen koskettavasta tarinasta, niin Immi Hellen Seuralta voi tilata edullisesti kirjaa. Muistuttelen vielä, että pari päivää on aikaa äänestää kauneinta suomalaista tyttökirjan kantta. Tyttökirjateemalla jatketaan Lukupiiri-blogissakin, jossa kuukauden kirjana on Rauha S. Virtasen Ruusunen. Tervetuloa osallistumaan!

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Montgomery-arvonta ja kaunein kirjankansi-äänestys

Tervetuloa lukemaan Saran kirjat-blogia uudessa osoitteessa! Blogini muuton kunniaksi pidän kesäisen kirja-arvonnan, jossa voittaja saa kolme kirjaa. Kirjat ovat L.M. Montgomeryn Marigoldin lumottu maailma (2009) ja Sara Tarinatyttö (2010) sekä Sisko Ylimartimon Anna ja muut ystävämme (2008). Kirjat ovat uudenveroisia. Kolme arpaa saa kommentoimalla tätä tekstiä, liittymällä blogini lukijaksi sekä linkittämällä tämän arvonnan. Kaksi arpaa saa kommentoimalla ja liittymällä blogini lukijaksi ja yhden arvan kommentoimalla. Ekstra-arvan saa äänestämällä kauneinta suomalaista tyttökirjan kantta. Olen koonnut vanhoja suomalaisia tyttökirjaklassikoita erilliselle sivulle, joka löytyy blogin yläpalkista.

Arvontaan ja äänestykseen aikaa on osallistua 18.6 asti. Onpas mukavaa olla täällä!

torstai 9. kesäkuuta 2011

Mika Waltari: Ihmeellinen Joosef


Ihmeellinen Joosef eli elämä on seikkailua (1938) sopii hyvin kevyeksi ja kepeäksi kesälukemiseksi. Mika Waltari nimesi kirjalleen alaotsikonkin - vakava ajanvieteromaani, vamaankin pilke silmäkulmassa. Osuvammin nimeäisin kirjan viihdyttäväksi ajanvieteromaaniksi. Erikoisen kirjasta tekee sen, että kertojana on nainen. Olen lukenut Mika Waltarin tuotantoa aikaisemmin, joskin aikaa siitä on vierähtänyt, mutta muistelisin, että Waltarin kirjoissa on yleensä päähenkilöinä ja kertojina miehiä. Tässä romaanissa minäkertojana ja päähenkilönä on nuori "Neiti ylioppilas" Karin Laureaus. Karinin perhe on varakas, jossa "pappa betalar kaiken" , joten Karinin ei tarvitse koskaan huolehtia päivittäisestä toimeentulostaan. Opiskelu yliopistossa ei maita Karinille ja hän niin sanotusti vain ajelehtii ilman päämäärää. Karin shoppailee, istuskelee Helsingin kahviloissa tai ravintoloissa ja viettää aikaansa päivästä toiseen samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvien ystäviensä kanssa. Karinin toimeton ja tyytymätön elämä muuttuu, kun hän tapaa maisteri Joosef Huttusen, hullunhauskan ja köyhän tiedemiehen. Joosef ei välitä rahasta saati sitten käytännön asioista. Hän on kiinnostunut erityisesti psykologiasta ja tekee hassuja psykologisia tutkimuskokeilujaan. Joosef palkataan Karinin pienen juonittelun jälkeen hänen veljensä Toivon yksityisopettajaksi ja Joosef viettää koko kesän maalla perheen kesänviettopaikassa .

Romantiikkaa ja seikkailuakin on siis luvassa lukijoille. Minulle tulee mieleen tästä Waltarin tyylistä Hilja Valtosen viihderomaanit. Tosin Ihmeellisessä Joosefissa on romaanin kaikilla henkilöhahmoilla perinteiset sukupuoliroolit kotirouvista tohvelisankareihin. Vaikka Karin on jonkin verran moderni ja itsenäinen, autoa ajava nuori nainen, niin omia ammatillisia toiveita hänellä ei ole lainkaan vaan enemmänkin valmistautumista perinteisen aviovaimon rooliin. Karin ottaa alusta lähtien myös hyvin äidillisen hahmon suhteessaan Joosefiin. Waltarin kerronta on kaiken kaikkiaan mukaansatempaavaa ja kirjan lukee hujauksessa. Ihmeellinen Joosef ei yllä kuitenkaan kirjailijan mestariteosten tasolle, mutta sitä ei pidä ottaakaan turhan vakavasti. Salla on kirjoittanut Waltarin teoksista blogissaan ja kirja toimi minulle kimmokkeena lukea taas lisää Waltarin tuotantoa.

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa



Olen aina pitänyt junalla matkustamisesta, seisomisesta rautatieasemilla, katselemassa junien lähtöjä ja tuloja, tuntien sen valtavan tärisyttävän voiman, kun juna kiitää ohi matkalla jonnekin kaukaisuuteen ja minä kuvittelen olevani sen mukana. Kerran kesällä kiersin junalla puoli Suomea parissa päivässä ja luin suomalaisia klassikoita tenttiä varten, katselin maisemia ja nautin. Mieleenpainuvinta elämässäni on ollut 17-vuotiaana tehty interrail-matka ystävieni kanssa. Matkustimme meren yli laivalla Tukholmaan ja sen jälkeen vietimme kolmisen viikkoa raiteilla. Pysähdyimme kaupungeissa Kööpenhamina - Basel - Köln - Venetsia - Rooma - Nizza - Pariisi - Hampuri ja takaisin taas Kööpenhaminan kautta Tukholmaan ja Suomeen. Junamatkoillani olen onnekseni välttynyt suuremmilta onnettomuuksilta, vaikka junia on mennyt rikki kesken matkan tai on tehty äkkijarrutuksia milloin peuran tai ihmisen takia.



Suomalaisiin junamatkoihini kuuluu tietysti VR:n Matkaan-lehti, josta luen aina innostuneena lukijoiden matkakokemuksia. Lehti houkutteli minut lukemaan Antti Tuurin matkakirjankin, jossa se esiteltiin lyhyesti. Kun silmiini osuivat sanat rautatiet ja Köln, niin minun oli pakko saada kirja itselleni. Kölnissä olen käynyt interrail-matkan jälkeenkin ja junalla olen aina tullut kaupunkiin. Tutulta tuoksuvasta asemarakennuksesta ryntään ensimmäiseksi katsomaan Kölner Domia, joka kohoaa ylhäiseen korkeuteensa, varsinkin iltavalaistuksessa tuomiokirkko on upeannäköinen. Olen noussut ne Tuurin mainitsemat hengästyttävät 533 askelmaa kirkon näköalatasanteelle noin 100 metrin korkeuteen ja sieltä avautuva maisema kaupunkiin on mahtava. Tämä Reinin varrella oleva kaupunki on vienyt sydämeni ja edelleenkin tunnen ajottaista kaipuuta sinne.



Olen lukenut Tuurin Matkoilla Euroopassa (2011) kirjaa asiaankuuluvasti junamatkoillani, mutta loppuosan luin kotona, koska en malttanut odottaa seuraavaa matkaa. Tuuri pitää matkapäiväkirjaa kaikista matkoistaan ja mies on matkustanut jo 15 vuotiaasta asti, kun hän ensimmäisen kerran matkusti Kölniin. Kirjaan on koottu irrallisia kuvauksia hänen Euroopan matkoistaan, joita hän tekee yksin tai vaimonsa kanssa. Tuuri interreillaa mielellään ja lentämistä hän yrittää nykyään välttää. Kirjassa Tuuri on minä-kertojana, mutta kiinnitin huomioni Tuurin monesti käyttämään passiivimuotoon lähdetään, syödään, käydään, saadaan, joka ikään kuin etäännyttää hänet tapahtumien tarkkailijaksi.



Tuuri herää varhain aamulla, syö aamupalan ja alkaa sen jälkeen kirjoittamaan. Myöhemmin lähdetään kiertämään kaupunkia. Nämä rutiinit toistuvat kaupungista toiseen. Kirjassa kuvataan monia ruokapaikkoja ja sitä, mitä syötiin sekä hotelleja, missä asuttiin. Odotin kirjalta enemmän tapahtumarik-kaampia kuvauksia, koska kirja alkaa mainiolla, sisialaisella taksimatkalla. Toisaalta odotin myös enemmän junan jyskettä ja kolinaa. Kulttuuri kukoistaa-blogissa todetaan osuvasti, että kirja sopii parhaiten niille luettavaksi, jotka ovat käyneet Tuurin kuvaamissa paikoissa pelkän nojatuolimatkailun sijasta. Minulle kirjan tuttuja kaupunkeja olivat juuri Saksan kaupungit sekä Basel, Rooma, Venetsia ja Pariisi. Myös Kirjainten virrassa on luettu Antti Tuurin matkakirjaa.



Antti Tuuria en ole lukenut aikaisemmin, mutta pidin hänen humoristisesta ja terävästä kirjoittamistyylistä. Hän on kirjoittanut muitakin matkakirjoja kuten Islannista Pieni suuri maa, 1993 ja Saksasta Neljännen valtakunnan vieraana, 1995. Seuraaville junamatkoilleni suunnittelen hankkivani Mika Waltarin matkakirjan Yksinäisen miehen juna, 1929 ja Paul Therouxin Suuri junamatka, 1975. Koska jonkin sorttinen matkakuume minua vaivaa, niin "lievitän" sitä matkakertomuksilla. Lumiomena kertoili hiljattain omasta ihanasta Pariisin matkastaan ja Terhi Rannela kertoo päivittäin blogissaan Kiinan matkastaan. Mitä matkakirjoja suosittelisitte vielä luettavaksi, erityisesti junamatkakertomuksia?



"...matkan tarkoitus on matka eikä perille pääseminen." (s. 222)