maanantai 31. joulukuuta 2012

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat


Kun Sofi Oksasen Kun Kyyhkyset katosivat (Like, 2012) julkaistiin 31.8.12, olin keskiyöllä jonottamassa kirjaa Helsingin Suomalaisen kirjakaupan edessä. Koska olin jonossa toisena, niin odotetusti sain kirjan kirjailijan nimmarilla varustettuna ja samalla leffaliput Puhdistus-elokuvaan. Toimittajiakin rynnisti paikalle ja kirjan jonotuksesta voitte lukea jutun Hesarin verkkolehdestä.

Kun kyyhkyset katosivat - romaanin luin oikeastaan jo syksyllä ja nyt luin sen uudestaan. Puhdistus-elokuvan kävin katsomassa viime kuussa. Sofi Oksanen vieraili kotikaupunkini kirjastossa pari viikkoa sitten, mutta sinne en ehtinyt mennä. Oksanen lupasi tulla kuitenkin uudestaan käymään, joten ehkäpä sitten on mahdollisuus nähdä itse kirjailijakin. Hänen Facebook-sivujaan seurailen aktiivisesti. Loppuvuoteni on mennyt tiiviisti siis Sofi Oksasen parissa. Niinpä! Luin Puhdistustakin uudelleen, koska halusin tarkistaa, miten se poikkeaa elokuvasta (en muistanut). Kirja on mielestäni paljon parempi kuin elokuva! Pitihän minun myös vilkaista samalla Stalinin lehmiä, koska halusin hahmottaa romaanisarjan kokonaisuutta. Mutta kokonaisuus ei ole vielä hahmottunut, koska kvartetista puuttuu se neljäs osa. Jäin miettimään, mihin ajankohtaan päätösosa sitten sijoittuu Viron historiassa, nouseeko näistä kolmesta kirjasta henkilöhahmoja uudestaan esille, nivotaanko jotain yhteen vai taasko oma itsenäinen, erillinen teos...?

Spekulointi sikseen! Kun kyyhkyset katosivat avautui minulle toisella lukemiskerralla aivan uudella tavalla. Kirjan rakennetta on sanottu vaativammaksi ja haastavammaksi. Sitä se onkin, jos ei keskity lukemaan intensiivisesti, kuten tein Puhdistuksen kanssa ja ahmaisin kirjan kerralla kokonaan. Kun kyyhkyset katosivat romaanin kanssa en aluksi edennyt niin, mutta toisella lukukerralla luin sen yhtä soittoa. Kirja on vaikuttava ja oivalsin siitä aivan uusia vivahteita, mitä en heti ensimmäisellä kerralla hoksannut. Ehkäpä minulla on hidas sytytys! Lukijan on siis hieman tehtävä töitä tekstin kanssa ja täytettävä tekstin aukot vihjeiden perusteella. Mutta Evelin-hahmon ikä ja syntymävuosi minua vaivaa edelleen. Ja vuosiluku -48. Ehkäpä se tarkoittaa Edgarin palaamista takaisin Juuditin luokse?

Oksasen kvartetti-sarjan kaikki kolme kirjaa ovat moniäänisiä, joten sen ei pitäisi olla lukijalle mikään yllätys. Eikä se ole vaikeaa vaan kiehtovaa! Ja taas liikutaan eri aikatasoissa, kuten muissakin osissa. Kun kyyhkyset katosivat kuvaa Viron kaksoismiehityksen aikaa toisen maailmansodan aikana ja neuvostomiehityksen aikaa 1960-luvulla. Romaanin pääkonna on Edgar tai Eggert tai mikä hänen nimensä nyt olikaan. Takinkääntäjä ja petturi, jolla on esikuvansa tosielämässä. Edgarilla ei ole omaatuntoa. Mies on narsisti tai psykopaatti. Laskelmoiva, älykäs, egoistinen hahmo, joka tuntee ainoastaan pelkoa, mutta selviytyy kaikesta voittajana. Paha ei saa palkkaansa, ja miehestä tulee vieläpä kirjailija. Edgar on vähän kuin Puhdistuksen Aliide Truu, mutta naisella taisi kuitenkin olla omatunto. On hämmästyttävää lukea niin Puhdistus- kuin Kun kyyhkyset katosivat - romaaneissa perheenjäsenten petturuudesta ja kylmyydestä toisiaan kohtaan. Missä on rakkaus, altruismi ja uhrautuvuus?

Kun kyyhkyset katosivat romaanissa naiset ovat enemmänkin sivuhenkilöitä ja miehet vahvoja päähenkilöitä. Henkilöhahmot tulivat lähemmäksi minua lukijana vasta toisella lukukerralla, mutta Edgarin serkku Roland jää kuitenkin jollain tapaa etäiseksi. Edgarin vaimon Juuditin hahmossa on jotain hyvin haurasta ja särkyvää. Romaania sanotaan kuvaukseksi erittäin surullisesta avioliitosta. Sitähän se onkin, mutta paljon muutakin. Ennen kaikkea romaani kuvaa Viron vaiettua lähihistoriaa ja sen traagisia vaikutuksia tavallisten ihmisten, perheiden ja sukujen elämiin. Oksanen osaa kirjoittaa ja sujuvasti! Odotan jo hänen romaanisarjansa päätösosaa. Ehkäpä odotan sitä taas kirjajonossa...

Laitan lopuksi tähän sitaatin, joka oli minusta kaunein kohta kirjassa (ehkä minussa elää pieni romantikko):

"Näky sokaisi Edgarin hetkeksi, se valui hänen lävitseen kuin vahingossa juotu lipeä eikä hän mahtanut sille mitään, hän ei mahtanut mitään sen kuolettavuudelle, sillä siinä kosketuksessa oli kaikki maailman rakkaus, kaikki maailman lempeys, kaikki kallisarvoinen, ja tuo kaikki tapahtui ihmisten ilmoilla."

torstai 27. joulukuuta 2012

Sarah Waters: Vieras kartanossa


Viime vuoden Blogistanian parhaaksi käännöskirjaksi valittu ja ylistetty Sarah Watersin Vieras kartanossa (Tammi, 2012, suom. Helene Bütsow) sopi hyvin joulunpyhien lomalukemisekseni. Kuusisataa sivuinen pokkariversio piti jännittävästi otteessaan ja sivut kääntyivät tiuhaan tahtiin. Kynttilänvalossa ja yön hämärässä brittiläinen kauhuromantiikka kietoi minut tiiviiseen tunnelmaansa. Mutta viimeisen sivun käännettyäni - jotakin jäi puuttumaan. Odotin samantyyppistä jujua, kuten Watersin toisen goottilaistyylisen romaanin Silmänkääntäjän tapaan, mutta mitään yllätystä tai loppuhuipentumaa ei sitten tullutkaan.

Eletään toisen maailmansodan loppumisen jälkeistä aikaa. Tohtori Faraday palaa lapsuudestaan tuttuun ja ihailemaansa Hundreds Hallin kartanoon kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Upea ja mahtava maalaiskartano on rappiolla ja kadottanut entisen loistonsa. Kartanon jatkuvan alamäen kanssa taistelevat sen omistajat köyhtynyt Ayresin perhe: sodassa vammautunut Roderick, jolla on päävastuu kartanosta, hänen sisarensa Caroline sekä heidän äitinsä, rouva Ayres. Tohtori Faradaysta tulee perheen lääkäri, perhetuttu ja uskottu. Romanssikin on viritteillä kartanon tyttären ja perhelääkärin välille. Oudot äänet ja jäljet seinissä sekä tuhoa enteilevät tapahtumat kartanossa herättävät epäilyjä mielen totaalisesta järkkymisestä, sukua rasittavasta mielitaudista vai onko kyseessä sittenkin yliluonnolliset voimat, kummitus tai poltergeist-ilmiö.

Vieras kartanossa on sanottu ilmentävän brittiläisen luokkayhteiskunnan murtumista. Tohtori Faraday on noussut ylöspäin, työväenluokasta keskiluokkaan, ja Ayresin perhe edustaa katovaa maalaisaatelistoa, joka ei enää sopeudu nykyaikaan. Myös Evelyn Vaugh´n vuonna 1945 ilmestynyt kartanoromaani Mennyt maailma heijastaa samaa brittiläisen luokkayhteiskunnan hajoamisen teemaa. Mennyttä englantilaisen vaurauden ja suurvallan aikaa symboloi mahtava herraskartano Brideshead. Keskiluokkaan kuuluva Charles Ryder ystävystyy yläluokkaisen kartanon perheen kanssa. Perhe kuitenkin hajoaa vuosien kuluessa ja kartano tuhoutuu vähitellen, kuten romaanissa Vieras kartanossa. Kirjoissa on paljon muitakin yhtäläisyyksiä. Mennyt maailma alkaa siitä, kun kapteeni Charles Ryder palaa toisen maailmansodan jyllätessä autioituneeseen armeijan käyttämään Bridesheadiin kolmenkymmenen vuoden ensikohtaamisensa jälkeen. Kummankin sekä Ryderin että Faradayn elämät ovat kietoutuneet tiukasti yläluokkaisten perheiden kohtaloihin.

Sarah Waters osaa tarinan kertomisen taidon, ja Vieras kartanossa on kiehtova tarina, vaikka odotinkin siltä vielä vähän enemmän. Kuten arvata saattaa tästä kirjasta on kirjoitettu useita blogi-arvioita, joita en nyt lähde linkittämään. Menenkin sen sijaan kurkkaamaan Juonittelua-blogiin, jossa voi keskustella juonenkäänteistä, henkilöhahmoista yms. sitten, kun on kirja on luettu. Sen verran kuitenkin tämä romaani jäi vaivaamaan mieltäni erään henkilön osalta ja on kiinnostavaa kuulla, mitä muut ovat siellä spekuloineet!

perjantai 21. joulukuuta 2012

Kirjabloggaajien joulukalenterin luukku 21: Annan joulunviettoa Prinssi Edwardin saarella

"Kapteeni Jimin majakka"

Kirjabloggaajien joulukalenterissa kurkistetaan tänään L. M.  Montgomeryn suositun tyttökirjahahmon Annan joulunviettoon. Matkustamme tämän kuuluisan punapäisen tytön maisemiin Kanadaan Prinssi Edwardin saarelle. Anna Shirleystä on tullut nuori rouva Blythe ja hän viettää ensimmäistä yhteistä jouluaan Gilbertin kanssa. Neljässä tuulessa on heidän oma pieni talonsa, Haavemaja. Valkoinen huvila on lähellä meren rantaa ja olohuoneen ikkunasta ja kuistilta näkyy Neljän tuulen majakka, jota hoitaa kapteeni Jim. 

Marilla, Rachel Lynde ja kaksoset saapuvat Vihervaarasta jouluksi Neljään tuuleen. Rouva Lynde on tuonut mukanaan paistetun luumuvanukkaan. Hän ei ole ihan vakuuttunut Annan keittotaidoista. Tarkastettuaan Annan kodin, hän kuitenkin kehuu tätä akateemisen koulutuksen saanutta nuorta naista hyväksi emännäksi. Joulupäivälliselle osallistuvat myös kapteeni Jim ja Cornelia-neiti. Vanhan merikarhun ja neidin välille tulee jo väittelyäkin, sillä Cornelia on vannoutunut naisasianainen. Gilbert hoitaa isännän tehtäviä mallikkaasti ja paloittelee hanhet taitavasti. Kaikki syövät hyvällä ruokahalulla ja pöydän ääressä mieliala on hilpeä. Aterian jälkeen he siirtyvät takkavalkean ääreen ja kapteeni Jim kertoo heille tarinoita auringonnousuun saakka.

New London Bayn ranta "kapteeni Jimin majakan" ympäristöstä

"Annan ensimmäinen joulu omassa kodissa oli niin herttainen kuin hän ikinä saattoi toivoa. Päivä oli kirkas ja aurinko paistoi. Ensi lumi satoi jouluiltana ja koko seutu näytti ihanalta. Lahti oli vielä vapaana ja aaltoili kimmeltäen." (Anna omassa kodissaan)

Annan onnellisuuteen vaikuttaa myös omassa masussa kasvava uusi ihmistaimi. Nuori nainen kohtaa kuitenkin avioliittonsa alkutaipaleella suurta surua ja kärsimystä. Siitä huolimatta Blythen perhe kasvaa, ja pieni haavekoti käy Annalle ja Gilbertille liian ahtaaksi. He muuttavat Glennin satamakylään Kotikunnaan suureen taloon. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä perheen joulut ovat hyvin erilaisia ja raskaita. Pöytäpaikat ovat tyhjinä, kun Annan pojat ovat sodassa. Yksi niistä jää pysyvästi tyhjäksi. 

Avonlean Vihervaara

Ennen avioitumistaan Anna toimii Summersiden koulun rehtorina kolme vuotta. Hän asuu mukavien tätien luona Poppelipuistossa. Annalle talot ovat olleet aina hyvin tärkeitä. Rakkain paikka orpotytölle on hänen lapsuutensa talo Avonlean Vihervaara, josta hän saa kodin 11-vuotiaana. Anna viettää opettajan työstä vapaat lomansa tietenkin siellä.

Anna kutsuu kollegansa Katherine Brooken viettämään joulua Vihervaaraan. Katherine on yksinäinen, elämän karikoissa katkeroitunut nainen, joka kadehtii suuresti Annaa. Vihervaaran lumoavissa ja kauniin lumisissa maisemissa naiset lähentyvät toisiaan ja ystävystyvät. Anna ja Katherine ajelevat reellä, tekevät pitkiä kävelyretkiä metsissä, Rakastavaisten polulla ja pelloilla. He hakevat kuusen yhdessä kaksosten Davyn ja Doran kanssa. Anna kestää juuri ja juuri kuusen kaatamisen, koska puut ovat myös hänelle hyvin tärkeitä ja rakkaita.


Vihervaara

Jouluaamuna Davy herättää koko talon aikaisin kalisuttamalla lehmänkelloa. Lahjat jaetaan jo ennen aamiaista, koska kaksoset eivät malttaisi muuten syödä. Katherine ei odota saavansa mitään lahjoja, mutta yllättyy iloisesti, kun saakin Marillalta, Rachelilta, kaksosilta ja jopa Annan kihlatulta Gilbertiltä pieniä lahjoja. Kaikista paras on kuitenkin Annan antama söpö koiranpentu. Katherine on ensimmäistä kertaa todella onnellinen, ja Anna on tyytyväinen joululomaansa. 

"Tällä tiellä on yksi kohta, missä minusta aina tuntuu, että olen kotona, Anna sanoi. Se on seuraava mäen laki, johon Vihervaaran valot jo näkyvät. En malta enää olla ajattelematta ateriaa, jonka Marilla on tehnyt. Taidan tuntea ruuan tuoksun tänne asti. Voi tuntuu niin hyvältä...hyvältä...hyvältä olla taas kotona." (Anna opettajana)

Kiitän sydämellisesti Vappu Kannasta, jonka ottamia valokuvia on käytetytty tässä postauksessa! Eilen kirjabloggaajien joulukalenteri avautui Kirjainten virrassa ja kannattaa käydä lukaisemassa sieltä kirjailijoiden antamia lukuvinkkejä. Huomenna joulukalenteri taas avautuu Hyönteisdokumentin blogissa.

Toivotan teille kaikille oikein tunnelmallista ja rauhallista Joulua!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Mimmu Tihinen: Sokerista, kukkasista


"Sokerista, kukkasista,
inkivääristä, makeisista
niistä on pienet tytöt tehty"

Tämä mukaelma tunnetusta Kirsi Kunnaksen suomentamasta lastenlorusta on Mintun ja Melissan lempiruno. Minttu ja Melissa ovat 15-vuotiaat epäidenttiset kaksoset, jotka ovat olleet yhdessä kohdusta saakka. Minttu on kahdeksan senttiä lyhyempi, mutta painaa yhtä paljon. Huoneensa tytöt ovat jakaneet kahteen osaan, ja rajana toimii näkymätön liituviiva. Eräänä toukokuun päivänä juuri ennen ylästeen päättymistä Melissa katoaa kirjastoreissulla. Sisarukset ovat riidelleet ennen Melissan lähtöä.

"Minua harmittaa, että huusin jogurtin syömisestä. Minulla on ikävää Melissaa ja tuntuu pahalta, että  leveäperseinen-sana leijuu välillämme. Hölmöä riidellä yhdestä vaivaisesta jogurtista ja kiljua niin rumia sanoja kuin leveäperseinen. Niin kauan kuin en saa sanottua kauniimpia sanoja Melissalle, takapuoleni leviää. Se on rangaistukseni."

Minttu ei koskaan voi ottaa sanojaan takaisin. Melissa ei tule enää takaisin kotiin.

Sokerista, kukkasista (Gummerus, 2006) on koskettava ja herkkä nuortenromaani. Se kertoo surusta ja menetyksestä, sisaruudesta ja syyllisyydestä, odotuksesta ja tyhjyydestä hyvin luonnollisesti ja samalla hyvin kauniisti. Tihisen tyyli on lyyristä ja tiivistä. Ohut kirja, josta tulee hyvin painava. Surullisesta aiheesta huolimatta, romaanissa on lämpöä ja rakkautta, valoisuutta ja toisista välittämistä. Jotakin hyvin lohdullista. 

"Melissa ja minä emme ole ystäviä, me olemme sisaruksia. Ystävän ja sisaren ero on siinä, että ystävään voi luottaa mutta sisar on luotettava. Ystävälle voi uskoutua ja toivoa hänen pitävän salaisuuden. Jos sisar kertoisi salaisuuden eteenpäin, olisi se sama kuin hän kertoisi itsestään, omat salaisuutensa. Sisarukset ovat toistensa osia."

Lukijana teksti tuli liian lähelle minua, iholleni. En ole pitkään, pitkään aikaan itkenyt kirjan takia ja itken vieläkin. En suosittele kirjan lukemista julkisessa kulkuvälineessä niin kuin minä tein. Minulla ei ole koskaan ollut sisaruksia, mutta lähiympäristössäni tarkkailen aina suurella kiinnostuksella sisarusten välisiä suhteita. Läheisimpiä ovat kaksospoikani. Kaksosuus on vähän sellaista mystistä, jota yritän vain ymmärtää. Heille en kerro tästä kirjasta, ainakaan vielä.

"On vain puolet jäljellä.´
On vain ontuva puolet jäljellä, vain yksi.
Vain yksi jalka, ei voi kävellä. Vain yksi kaksonen, ei voi mennä minnekään.
Äiti tulee ja kietoo kätensä ympärilleni.
Äiti sanoo, että hän rakastaa tätä yhtä, joka on jäljellä.

torstai 13. joulukuuta 2012

L.M. Montgomery: Perinnönjakajat


Ennen kuin alan taas hehkuttaa Montgomeryä, niin mainostanpa ensin kirjailijasta kiinnostuneille suomalaistutkijan Vappu Kannaksen blogia, L.M. Montgomeryn jalanjäljillä. Käykäähän tutustumassa!

Perinnönjakajat (Minerva, 2012) ei siis ole perinteinen, montgomeryläinen tyttökirja vaan humoristinen ja romanttinen aikuisten romaani. Se muistuttaa tyyliltään Montgomeryn Sinistä linnaa, mutta sitä taas pidänkin enemmän aikuisten tyttökirjana. Perinnönjakajat suomennettiin ensimmäistä kertaa tänä vuonna Sisko Ylimartimon toimesta.

Kirjailija marssittaa Perinnönjakajissa lukijan eteen hengästyttävän määrän henkilöhahmoja heti alussa. Pääkin menee niistä pyörälle, mutta selkeät päähenkilöt nousevat vähitellen tarinasta esiin. Vanha Becky-täti kutsuu ison sukunsa koolle sairasvuoteensa ääreen ja tekee omaisuudestaan perinnönjakoa. Kaikista kiinnostavin on suvussa kulkenut vanha perintökannu ja kuka sen sukulaisista, Darkeista tai Penhalloweista mahtaa saada. Becky-täti nimittäin esittää ehtoja kannun saajalle, ja henkilön on käyttäydyttävä hyvin vuoden ajan. Kyseistä posliinista Sundeland-kannua voi kurkata muuten tästä blogista.

Pisteliäs ja persoonallinen täti kauhistuttaa sukuaan suorasukaisilla puheillaan. Riitaa, kateutta ja tappeluakin kannu aiheuttaa kuluvan vuoden aikana. Montgomery kuvaa hauskasti ja karikatyyrimaisesti suvun lukuisia jäseniä ja ihmisluonteita. Minä pidin eniten kirjan romanttisesta jännitteestä. On aviopari, joka ei ole koskaan elänyt saman katon alla, vaan morsian on häipynyt heti kohta haavemajaan saavuttuaan. On levoton maailmanmatkaaja ja poikamies, joka vihaa vain yhtä naista, nuorta leskeä, joka aikoinaan nai hänen hyvän ystävänsä. On vastarakastunut, onnellinen neitokainen, joka pettyy raskaasti kihlattuunsa. Montgomery tarjoilee laajan skaalan onnettomasti rakastuneita, surullisia, pettyneitä ja kaltoinkohdeltuja ihmisiä, joiden elämä muuttuu radikaalisti kannun perinnönjaon odottamisen aikana.  Nämä ihmiset eivät ole koskaan kuitenkaan lakanneet unelmoimasta! Ja tietenkin suvussa täytyy olla oma kylähullu, joka näkee kaikista selkeimmin ihmisten läpi, Kuu-Ukko, joka ulvoo kuulle.

Romaanissa luonnon tunnelmallinen kuvaus on tyypillistä Montgomeryä ja erityisesti talorakkaus! Oman kodin ja paikkansa, itsensä löytäminen tuulisessa maailmassa. Suosittelen lämpimästi Perinnönjakajia, joka on hyvän mielen kirja!

Kirjan alkuperäisellä kielellä A Tangled Web on aikoinaan lukenut Salla, joka piti sitä yhdestä hauskimmista Montgomeryn kirjoista. Perinnönjakajista ovat myös pitäneet Anna Elina, Maria, Vauhko, peikkoneito ja Leena Lumi.

"Heidän kodissaan eivät kummittelisi menneisyyden aaveet -  ainoastaan tulevaisuuden henget. Syntymättömät silmät katselisivat ulos ikkunoista - syntymättömät äänet laulaisivat sen huoneissa - syntymättömät jalat juoksisivat kepeinä vanhassa puutarhassa. Kauniit huomispäivät - tuntemattomat ihastuttavat vuodet odottivat siellä heitä. " (115)

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Tyttökirjojen sankarittaria - tunnustuksia

Sain Magdalena Hailta ja Piiltä tunnustukset jo yli kuukausi sitten ja lämmin kiitos niistä heille! Tunnustukseen kuuluu kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään. Näin sunnuntai-illan ratoksi aloin miettiä salaisia tunnustuksia itsestäni! Kuinkas ollakaan, päädyin tyttökirjallisiin tunnustuksiin, nimittäin omiin lapsuuden sankarittareihini, joita valitsin kahdeksan. Tässä he ovat:

1. Gulla. Martha Sandwall-Bergströmin luoma Gulla-sarja on vaikuttavin lapsuuteni tyttökirjasarja. Gulla-tyttö oli minun sankarittaristani ykkönen. Gulla on selviytyjä, vaikeuksien kautta voittoon kerrottu romanttinen Tuhkimo-tarina. Kirjoissa on idealismia: köyhyyden ja työläisten olojen parantamista, sorrettujen puolesta puhumista sekä hyvyyden ja pahuuden taistelua. Gulla on liian hyvää ollakseen totta!

Seuraavat sankarittaret eivät ole paremmuusjärjestyksessä, mutta ne ovat olleet tärkeitä tyttökirjojen sankarittaria minulle.

2. Louisa Alcottin Pikku naisien kapinallinen ja kirjoittava poikatyttö Jo


3. Merri Vikin hauska ja viihdyttävä Lotta


4. L.M. Montgomeryn humoristisen ja koskettavan kasvutarinan Anna


5. Carolyn Keenen feministinen esikuvani ja todellinen sankari Neiti Etsivä eli Paula


6. Eleanor H. Porterin positiivisen ajattelun esikuvani Pollyanna


7. Anni Polvan oikeudenmukaisuutta edustava, rohkea ja joskus ärsyttäväkin poikatyttö Tiina


8. Anni Swanin hellyttävä luonnonlapsi ja Tuhkimo-tarinan Iris

Tunnustusta en laita eteenpäin, mutta haastan vain kaikkia bloggaavia kertomaan lapsuutensa lasten- tai nuortenkirjojen sankareistaan tai sankarittaristaan. Olisi kiva kuulla myös omista tyttökirjojen sankarittaristanne Top 8!

maanantai 3. joulukuuta 2012

Blogistanian Kuopus 2012 - voittajat


Blogistanian ensimmäinen lasten- ja nuortenkirjallisuuden Kuopus-kilpailu järjestettiin 1.12., ja äänestykseen osallistui 26 blogia kirjalistoillaan. Blogistit nimesivät enintään kolme omasta mielestään parasta tänä vuonna ilmestynyttä kotimaista tai kotimaisille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjaa. Paras kirja sai kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen. Yhteensä hyväksyttäviä ääniä annettiin 150. Annetut äänet jakaantuivat 42 eri kirjalle.

Voittajaksi tuli Annukka Salaman Käärmeenlumooja (WSOY), joka sai eniten ääniä. Toiseksi tuli Enna Airikin Haavemaa (Karisto) ja kolmanneksi Salla Simukan Jäljellä (Tammi). Onnittelut hienolle kotimaiselle kolmikolle!

Äänien jakaantuminen kirjojen kesken:

15                 Annukka Salama: Käärmeenlumooja (WSOY)
11                 Enna Airik: Haavemaa (Karisto)
9                    Salla Simukka: Jäljellä (Tammi)
7                    Jakob Martin Strid: Jättipäärynä joka kasvoi talon kokoiseksi (Otava)
7                    Seita Vuorela: Karikko (WSOY)
6                    Hannele Huovi: Ihme juttu! : runoja isoista ja pienistä ihmeistä
                      (Kirjapaja)
6                    Netta Walldén: Ruben ja Harman kartano (WSOY)
5                    Timo Parvela: Maukka, Väykkä ja karhu Murhinen (Tammi)
5                    Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla (WSOY)
5                    J.S.Meresmaa : Mifongin perintö (Karisto)
4                    Maria Turtschaninoff: Helsingin alla (Tammi)
4                    Terhi Rannela: Yhden promillen juttuja (Otava)
4                    Aleksi Delikouras: Nörtti – New game (Otava)
3                    Nora Surojegin, Pirkko Liisa Surojegin: Untu ja sydäntalven salaisuus
                      (Otava)
3                    Karo Hämäläinen, Salla Savolainen: Hurraa Helsinki!: ikioma kaupunki
                      (Tammi)
3                    Erlend Loe: Kurt kuriirina (WSOY)
3                    Zacharias Topelius, Lena Frölander-Ulf: Adalmiinan helmi (Teos)
3                    Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa (Karisto)p
3                    Lena ja Olof Landström: Buu ja Bää juhlatuulella (WSOY)
3                    Mila Teräs: Perhosen varjo (Otava)
3                    Stian Hole: Hermannin salaisuus (Karisto) 
3                    Kirsti Ellilä: Majavakevät (Karisto)
3                    Venla Saalo: Kirkkaalla liekillä (Robustos)
3                    Colin Meloy ja Carson Ellis: Sysimetsä (Otava)
3                    Eija Lappalainen, Anne Leinonen: Hiekkasotilaat (WSOY) 
2                    Laura Lähteenmäki: North End – Niskaan putoava taivas (WSOY)
2                    Juha Vesala: Tähtäimessä voitto (WSOY)
2                    Tuija Lehtinen: Pesää! (Otava) 
2                    Sari Peltoniemi, Liisa Kallio: Gattonautti ja muita arkisatuja (Tammi)
2                    Anneli Kanto: Pusu ja pokaali (Karisto) 
2                    Beth Revis: Across the Universe - Matka alkaa (Otava) 
2                    Ursula Jones ja Sarah Gibb: Kaunotar ja Hirviö (Aurinko) 
2                    Kati Närhi: Mustasuon mysteeri (WSOY)
2                    Mats Strandberg, Sara B. Elfgren: Piiri (Basam Books)
1                    Cathy Cassidy: Kirsikkasydän (WSOY)
1                    Marika Maijala, Juha Virta: Sylvi Kepposen kirjekaveri (Otava)
1                    Diana Wynne Jones: Kohtalon koukkuja (WSOY)
1                    Veera Salmi: Puluboin ja ponin kirja (Otava)
1                    Magdalena Hai, Saana Nyqvist: Mörkö Möö ja Mikko Pöö (Karisto)
1                    Katja Krekelä: Riepu ja Iso riipijä (Gummerus)
1                    Tammen kultainen juhlakirja Päivi Heikkilä-Halttunen (toim.)
1                    Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto (WSOY)

Ehdokaskirjoissa on laajasti edustettuina nuortenkirjoja, lastenkirjoja, kuvakirjoja, satuja ja onpa joukkoon mahtunut runokirja- ja sarjakuvakin. Tietokirjat eivät olleet mukana äänestyksessä! Sen takia muutama kirja on hylätty äänestystuloksesta sekä yksi aikuisten kirja. Seuraavat lasten tietokirjat saivat ääniä, mutta eivät ole mukana äänestystuloksessa:

Suomen lasten laulukirja, Essi Wuorela (toim.) 3
Ilkka Hämäläinen: Kundiopas tytöille 3
Titta Kuisma, Laila Nevakivi: Lapsen oma lintukirja 2
Mauri Kunnas: Tassulan iloinen keittokirja 1

Ensi vuonna mietitään uudelleen, tulevatko lasten tietokirjat mukaan myös äänestykseen. Kiitän sydämellisesti kaikkia osallistujia, ja toivottavasti tästä tulee hyvä perinne Blogistanian Finlandian ja Globalian tapaan! Tässä vielä Kuopukseen osallistuneet blogit:

Leena Lumi
Opuscolo - kirjasta kirjaan
Kirjava kukko (kulttuuriblogi)
Oota, mä luen tän eka loppuun
Kirjava kammari
Jos ajattelisin aina selkeästi
Kujerruksia
Kirjamielellä
Sonjan lukuhetket
Kirjavinkit
Katinkan kirjasto
Hemulin kirjahylly
Tarinauttisen hämärän hetket
Sinisen linnan kirjasto
les! lue!
Tarinoiden taikaa
Vauhkon kirjat ja kirjaimet
Yöpöydän kirjat
Lumiomena: Kirjoja ja haaveilua
Matkalla Mikä-Mikä-Maahan
Sallan lukupäiväkirja
Kirjojen salainen puutarha
Järjellä ja tunteella
Morren maailma
Kirsin kirjanurkka
Saran Kirjat

lauantai 1. joulukuuta 2012

Blogistanian Kuopus 2012 - ehdokkaani

Kirjoista bloggaavat valitsevat nyt ensimmäistä kertaa Suomessa vuonna 2012 ilmestyneitä lasten- ja nuortenkirjojen parhaimmistoa. Blogistanian Kuopukseen osallistujat linkittäkää ehdokaslistanne ohjepostaukseeni!

Lukemiseni on tänä vuonna pääasiassa painottunut kotimaisiin nuortenkirjoihin ja se näkyy omassa ehdokasasettelussani. Kolmen kirjan valitseminen on ollut vaikeaa ja sitä se on ollut varmasti monelle muullekin. Tältä subjektiivinen listani kuitenkin nyt näyttää:

1. Salla Simukka: Jäljellä


Simukan dystopiaromaani teki minuun suuren vaikutuksen ja herätti ajatuksia. Pidin siitä, että asiat eivät heti selviä kerralla vaan lukijalla on vihjeitä seuraamalla mahdollisuus pohdiskella kiinnostavaa aihetta, ihmiskunnan salaperäistä katoamista maapallolta. Täydentävä jatko-osa Toisaalla on myös hieno ja vaikuttava nuortenkirja!

2. Mila Teräs: Perhosen varjo


Tämä kaunis kirja lumosi minut tyttökirjamaisuudellaan! Fantasiaa ja realismia sekoittava nuortenkirja käsittelee tärkeää aihetta, tyttöjen syömishäiriötä. Sadunomainen ja kiehtova maailma pehmentää kuitenkin rankankin aiheen.

3. Siiri Enoranta: Painajaisten lintukoto


Jos kirja tulee voimakkaana uniini, niin silloin on sillä on jokin merkitys! Nuorten fantasiaromaanissa liikutaan todellisuuden ja unen rajamailla. Enorannan tyyli on hyvin kaunista, symbolista ja vangitsevaa!

Ehdokaslistaan ei voinut ottaa mukaan kuin vain kolme kirjaa. Laskin, että olen tähän mennessä lukenut n. 15 tänä vuonna ilmestynyttä suomalaista ja käännettyä nuortenkirjaa. Meillä Suomessa ilmestyy todella hyvää ja laadukasta lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Vuosittain Suomessa julkaistaan noin 1400-1500 lasten- ja nuortenkirjaa (tässä luvussa mukana myös tietokirjat), joten pintaa on vain raapaistu!

Tulokset julkaistaan täällä Saran kirjoissa 3.12.

perjantai 30. marraskuuta 2012

Seikkailujen maailmassa - Magdalena Hai: Kerjäläisprinsessa ja Nemo Rossi: Rooman sudet


Tämä viikko onkin kulunut vauhdikkaiden seikkailujen parissa. Ensiksi luin Magdalena Hain Kerjäläisprinsessan (Karisto, 2012), joka on seikkailua maailmassa, jota ikinä ei ollut. Romaani on ensimmäinen suomalainen nuortenkirja, jossa kuvataan vaihtoehtohistoriallista todellisuutta, steampunkia. Steampunkissa tapahtumat sijoittuvat yleesä viktoriaanisen ajan ja fiktiivisen teknologian maailmaan ja sen esikuvina pidetään 1800-luvun tieteiskirjailijoita Mary Shelleytä, Jules Verneä ja H.G. Wellsiä. 

Gigi ja Henry, Kerjäläisprinsessan nuoret päähenkilöt ovat parhaat ystävykset, jotka ajautuvat vaarallisiin seikkailuihin, kun Gigin perheeseen kohdistuu pommi-isku. Gigi on umbrovialainen prinsessa, jonka kuninkaallinen perhe on paennut vallankumousta kaukaiseen Keloburgin satamakaupunkiin. Vallananastaja, Luopioksi kutsuttu, kuitenkin löytää heidät. 

Ihmissusia, salakuljettajia, verta, räjähtäviä pommeja, sota-koneita ja ilma-aluksia tihkuva maailma ei ihan ollut minun mieleeni. Ehkä odotin enemmän syvempää kuvausta vaihtoehtohistoriasta, ja kirja jäi ohueksi henkilöhahmoiltaan. Pitkästymään en kuitenkaan päässyt kirjan parissa, sillä jännittävät tapahtumat etenevät nopeasti. Kerjäläisprinsessa on trilogian avausosa, ja Gigin ja Henryn seikkailut jatkuvat myöhemmin lisää. Morre ja Nafisan ovat lukeneet myös kirjan.


Vauhdikasta menoa ja jännitystä ei puutu tästäkään seikkailuromaanista. Nemo Rossin Rooman sudet (WSOY, 2012) vie lukijansa Italiaan; Rooman antiikin historiaan ja arkeologisille kaivauksille sekä tutustuttaa Rooman kaupungin perustajien Romuluksen ja Remuksen tarinaan. Pääosissa ovat suomalaiset sisarukset Kaius ja Silva sekä heidän ystävänsä Leo, jotka käyvät samaa koulua. Yhdessä nuoret ryhtyvät selvittämään mystisen Rooman susipapiston arvoitusta ja hämärämiesten touhuja vuoristossa. 

Kaius on isänsä tavoin kiinnostunut historiasta ja tutkii antaumuksella kirjastojen vanhoja opuksia. Kaksoissisar Silva on taas tietokonenörtti ja hakkeri, joka surffailee ja murtautuu (liiankin) helposti salaisiin tietokantoihin. Leo on enemmän toiminnan miehiä. Nokkelat ja uteliaat nuoret joutuvat huimiin seikkailuihin ja todellisiin vaaroihin aina loppuhuipentumaan saakka.

Rooman sudet on hyvin mukaansatempaava ja siinä on hyödynnetty aikuisten jännityskirjallisuudessa tuttua koukkua, jossa johdatellaan pahan, vastapuolen näkökulmaan. Vaikutuksen tekevät lisäksi historialliset faktatiedot, italialainen kulttuuri ja miljöö. Kirjailija itse toimii antiikin tutkijana ja latinankielen opettajana. Pidin tästä seikkailusta ja olisin pitänyt siitä myös 10-11-vuotiaana, joka oli minulle Neiti Etsivien kulta-aikaa! Todennäköisesti ja toivottavasti tämä on kirjasarjan avaus arkeomysteereille. Kirjan ovat lukeneet myös Maria ja Morre

Huomenna onkin sitten jännittävä lasten- ja nuortenkirjallisuuden Kuopus-kilpailu 2012! Muistakaa äänestää!

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tyttökirja, joka ei naurattanut - Kristiina Konno: Kaisa harjoittelee


Vihreän kirjaston haasteeseeni luin Kristiina Konnon Kaisa harjoittelee. Ylioppilastytön päiväkirjasta, joka ilmestyi 1952. Tyttöromaani kiinnosti minua ammatillisen kuvauksensa takia ja varsin poikkeavan sellaisen. Tyypillisesti olen lukenut tyttöjen ammattikirjoja, joissa päähenkilö toimii perinteisissä sukupuolen mukaisissa ammateissa kuten sairaanhoitajan, lentoemännän, opettajan tai tanssijan. Tässä tyttöjen ammattikirjassa päähenkilö Kaisa opiskelee maataloutta yliopistossa ja lähtee maatalousharjoittelijaksi varakkaaseen Lundanin kartanoon. Kaisa on kaupunkilainen ja virkamiesperheestä ja tätä taustaa korostetaan jo liiaksikin kirjassa.

Heti alussa luodaan ennalta-arvattava asetelma. Kaisan äiti on järjestänyt parhaan ystävättärensä Lisi-tädin kanssa tytön harjoittelupaikan maalla. Naiset yrittävät naittaa lapsensa keskenään, sillä Lisi-tädin Martin-poika on Lundanin kartanon isäntä. Kaisa vakuuttaa päiväkirjassaan:

"En minä lähde vuodeksi maalle miestä pyydystämään, vaan maataloutta oppimaan. Onko selvä mammat?"

Kartanoon saavuttuaan Kaisa tapaa jörön, mutta komean Martinin ja paikalle tupsahtaa naapurikartanon perijätär Ebba Vester, joka tulee katsastamaan kilpakumppaninsa. Ebba nimittäin haluaa naida Martinin ja yhdistää kartanot.

"Ja teistä pitäisi tulla agronomi. Se on minusta omituista, jatkoi neiti Vester kuin ei olisi kuullutkaan Lisi-tädin huomautusta. Kaupunkilaisvirkamiehen tytär maanviljelijäksi!"

Kaisa tapaa toisen kilpakumppaninsa kartanossa työskentelevän tarkastusassistentin, joka haaveilee myös isännän naimisesta. Kaisa vähät välittää Martinista ja aloittaa työt tosissaan. Ensimmäiseksi hän joutuu navettatöihin. Sen jälkeen on vuorossa hevosajoa, lannan kärräämistä ja levittämistä, sikalan siivoamista, paimentamista, heinäntekoa ja kaikenlaista hanttihommaa.

Kaisa suoriutuu hyvin tehtävistään ja on ilmiselvästi reipas poikatyttö. Hän jopa leikkaa punaiset hiuksensa lyhyeksi ja häntä luullaan usein pojaksi. Kaisa myös tappelee kuin pojat. Miehisistä ominaisuuksistaan ja töistään huolimatta Kaisa käy välillä tanssimassa ja juhlimassa kartanon perheen kanssa. Perinaisellisesti Kaisa joutuu hevosonnettomuuteen, ja Martin kantaa neidon käsivarsillaan ja vakuuttaa rakkauttaan.

Realistista työn kuvausta, mutta romanttista "hömppää" on siis tiedossa. Martin kosii tietenkin lopussa ja vaatii Kaisaa heti jättämään työnsä ja avioitumaan hänen kanssaan. Kaisa kuitenkin pitää päänsä ja suorittaa harjoittelun loppuun, jotta hänellä on ammatti varmuuden vuoksi, jos vaikkapa ero tulee.

Tyylillisesti tyttökirja muistuttaa Hilja Valtosen humoristisia viihderomaaneja modernilla ja itsenäisellä naissankarillaan, joka uhmaa sovinnaisuuksia romantiikkaa ja avioliittoa kuitenkaan unohtamatta. Se, mikä Valtosen kirjoissa kuitenkin iskee, on huumori. Kaisa harjoittelee taas ei naurattanut yhtään, ainakaan minua. Tyttökirja oli lievästi pettymys minulle lukukokemuksena, mutta tutkimuksellisesti ihan kiinnostavia asioita kirjassa nousee esille.

Kuka muuten on Kristiina Konno? En löytänyt mitään tietoja hänestä ja tämä kirja jäi hänen ainokaisekseen. Mitä muita suomalaisia poikatyttöhahmoja tiedätte kuuluisan Anni Polvan Tiinan lisäksi?

perjantai 23. marraskuuta 2012

Mila Teräs: Perhosen varjo


Mila Teräksen Perhosen varjo (Otava, 2012) on yhtä aikaa kaunis ja herkkä kuin rankka ja raaka kirja. Se kuvaa nuoren tytön sairastumista syömishäiriöön, kaloreiden ja suupalojen pakonomaista laskemista, itsensä piinaamista loputtomilla juoksulenkeillä, tunne-elämän ahdistuneisuutta ja minäkuvan vääristymistä. Samalla kirja kuitenkin lumoaa lukijan pehmeällä ja sadunomaisemalla tunnelmallaan ja johdattaa taianomaiseen maailmaan.

"Peili on viileä ja vaiti. Kuvani katsominen sen sameasta ja läikikkäästä pinnasta kauhistuttaa minua. Silti minun on katsottava." (68)

Linnea on melkein 14-vuotias ja avioerolapsi. Hänestä tuntuu, että omat vanhemmat eivät enää näe häntä eivätkä ole kiinnostuneita tyttärensä asioista. Linnea kokee äitinsä uuden kumppanin kodin ahdistavana ja matkustaa kesälomallaan isoäitinsä luo, Usvalan kartanoon. Puutarhojen ja perhosten ympäröimä Usvala on tytölle rakas paikka lapsuudesta. Isoäiti, Maria Florensia ja hänen taloudenhoitajansa Hedvig valmistavat hajuvesiä ja kukkavoiteita myyntiin puutarhan kukista. Salaperäisen ja kauniin isoäidin huhutaan kylällä olevan jo yli satavuotias. Suvun salaisuudet, oudot katoamistapaukset ja kylän tarinat metsästä ja sen vanhasta väestä sekä keijuista herättävät tytön kiinnostuksen.

"Öisen puutarhan tuoksu ei katoa aamullakaan. Kaikki Usvalan huoneet ovat täyttyneet makeista, raskaista aromeista. Kannan niitä koko ajan hiuksillani, ihollani ja syvällä keuhkoissani." (148)

Linnea ystävystyy elämäniloisen Valerian kanssa ja yhdessä he yrittävät saada valokuvaa valkosiipisestä perhosesta, joka tulee Linnean uniin. Tyttö rakastuu myös kylässa saksofonia soittavaan söpöön Mikaeliin, jonka soittamassa unenomaisessa sävelmässä on jotain tuttua. Linnea on aina tuntenut olevansa erilainen kuin muut, ja isoäiti sanoo tytön olevan kohtalon ratkaisija. Salaisuudet paljastuvat lopulta, ja Linnean on tehtävä valinta omasta tulevaisuudestaan.

"Metsä kutsuu minua luokseen.
Joskus pienenä minusta tuntui samalta kuin nyt - siltä, etten aivan kokonaan kuulu tähän todellisuuteen. Että jossakin on paljon todempi ja kauniimpi maailma, josta olen oikeasti kotoisin." (185)

Perhosen varjo yhdistää kiehtovasti fantasian elementtejä Linnean koskettavaan kasvutarinaan. Teräksen kauniista kielestä minulle tuli voimakkaasti mieleen L. M. Montgomeryn vaikuttavat luontokuvaukset. Salaisen puutarhan ystäviä kirja voi myös viehättää!

Hennan blogista kuulin syksyllä kirjasta ensimmäisen kerran, ja Kirsi on lukenut hiljattain Teräksen Tyttö tulevaisuudesta. Minä toivoisin kirjailijalta vielä jatkoa Linnean tarinaan ja sadunhohtoiseen maailmaan!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Aikamatkailua Facebookilla - Jay Asher & Carolyn Mackler: Sinä ja minä sitten joskus


Mitäpä jos näkisi omaan tulevaisuuteen Facebookin kautta? Katsoisi omia tilapäivityksiään viiden, kymmenen, viidentoista vuoden päähän. No, ehkäpä naamakirja onkin lakannut olemasta tai muuttunut kokonaan maksulliseksi ja olemme jossain toisessa sosiaalisessa yhteisössä, jota emme voi edes kuvitella. Vaikka tykkäänkin aikamatkailla kirjoissa, niin oikeasti en halua nähdä tulevaisuuteeni.

Lukiolaisnuoret Emma ja Josh taas pääsevät kurkistamaan omaan tulevaisuuteensa. On vuosi 1996, jolloin vasta alle puolet amerikkalaisista nuorista on käyttänyt internetiä. Emma saa uuden tietokoneen ja netti toimii vielä puhelinlankoja pitkin. Oi niitä aikoja! Kirjautuessaan sisään tytölle avautuu Facebookin ihmeellinen maailma vuonna 2011. Lapsuudesta asti Joshin kanssa kaveerannut Emma jakaa salaisuuden pojalle. Nuoret pääsevät näkemään omaan ja ystäviensä tulevaisuuteen, tulevan puolisonsa, lapsensa ja uransa.

Emma ei pidä tulevasta minästään ja elämästään viisitoista vuotta myöhemmin. Ajatuksillaan ja tekemillään valinnoilla nykyhetkessä, tilapäivitys muuttuu sitä mukaa, ja Emma vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa.  Emma ja Josh ovat hyvin varovaisia ja kurkistavat lähinnä omaan elämäänsä. Maailman tapahtumista ja uutisista ei puhuta mitään, mikä tavallaan on epäuskottavaa, koska uutisvirtahan ensimmäiseksi pomppaa eteen, kun Facebookin avaa.

Sinä ja minä sitten joskus (Otava, 2012, suom. Laura Honkasalo) on kevyesti ja vetävästi kirjoitettu. Se keskittyy pitkälti ihmissuhdekuvioihin, amerikkalaisen keskiluokan teinimenoon ja ennalta arvattavaan romanssiin. Silti pidin kirjasta. Idea on kutkuttava! Tässäkin on sekä nuorten- että aikuisten kirjallisuuden luokitus. Teoksen (The Future of Us) ovat yhdessä kirjoittaneet kirjailijat Jay Asher ja Carolyn Mackler, joiden haastattelun voi kuunnella täältä. Elokuvakin on tekeillä. Lastenkirjahyllyssä on myös tykätty kirjasta.

torstai 15. marraskuuta 2012

Blogistanian Kuopus-kilpailu 2012


Blogistanian Kuopus 2012 on tänä vuonna ensimmäistä kertaa järjestettävä kilpailu, jossa nostetaan esiin bloggaajien arvostamia lasten- ja nuortenkirjoja. Tarkoitus on lisätä lasten- ja nuortenkirjallisuuden laaja-alaista lukemista ja näkyvyyttä. Kilpailun voittaja julkistetaan Saran Kirjoissa 3.12.2012.

Äänestysohjeet

Kilpailuun voivat osallistua bloggaajat, jotka kirjoittavat blogiinsa kirjoista. Kilpailu koskee vuonna 2012 Suomessa julkaistua suomen-, ruotsin- ja saamenkielistä sekä näille kielille käännettyä lasten- ja nuortenkirjallisuutta.

Ehdolle voi asettaa kustantajien lasten- ja nuortenkirjoiksi määrittelemiä teoksia: romaaneja, novellikokoelmia, runokokoelmia ja sarjakuvia.

Edellytys ehdolle asettamiseen on, että bloggaajan täytyy olla itse lukenut kirjat ja hänen on täytynyt kirjoittaa kirjoista blogiarvio omaan blogiinsa. Ehdokaslistassa on linkitettävä kirja blogiarvioon.

Bloggaaja muodostaa paremmuusjärjestyksessä kolmen kirjan listan, johon merkitsee pisteet ja linkin arvioon. Paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä ja sitä seuraava yhden (1) pisteen.

Mikäli bloggaaja haluaa asettaa ehdolle vähemmän kuin kolme kirjaa, menee pisteytys näin: paras kirja saa kolme (3) pistettä, seuraava kirja kaksi (2) pistettä. Jos bloggaaja asettaa ehdolle vain yhden kirjan, saa se kolme (3) pistettä.

Kilpailujen voittaja on kirja, joka saa eniten pisteitä. Mikäli kaksi tai useampi kirja on kärjessä samoilla pisteillä, ratkaistaan voittaja vertaamalla bloggareiden kirjoille antamia sijoituksia. Tasatilanteessa voittaa siis kirja, jolla on eniten ykkössijoituksia. Tarvittaessa verrataan myös kakkossijoituksia. Jos voittaja ei tälläkään keinolla ratkea, arpa määrää voittajan.

Ajasta listasi julkaistavaksi siten, että julkaisuaika on lauantai 1.12.2012 klo 10.00. Kun olet julkaissut listasi, palaa tähän viestiin ja anna linkki listaasi. Mikäli olet matkoilla tai muuten estynyt 1.12., voit käydä tähän viestiin kertomassa jo etukäteen blogisi pääsivun linkin, jotta listan voi poimia sieltä. Ilmoita listasi kuitenkin vasta sitten, kun olet todella ajastanut listasi. Myöhästyneitä listoja ei huomioida. Tulokset julkaistaan maanantaina 3.12.2012 klo 20.00.

Blogistanian Kuopus on uusi bloggaajien järjestämä kilpailu, joka kuuluu osana Blogistanian antamia tunnustuksia. Blogistanian Fnlandiassa äänestetään vuonna 2012 julkaistua parasta kotimaista kaunokirjaa, ja kilpailua emännöi Sallan lukupäiväkirja. Blogistanian Globaliassa äänestetään vuonna 2012 julkaistua parasta käännöskirjaa, ja kilpailua emännöi Kirjava kammari. Tiedotteet näiden kilpailujen äänestysohjeista julkaistaan blogeissa tänään 15.11.2012.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Anni Polva: Elettiin kotirintamalla...


Anni Polvan (1915-2003) omaelämäkerrallinen teos Elettiin kotirintamalla...Lehtiä päiväkirjastani (Karisto) ilmestyi ensimmäisen kerran 1981, ja muistelmista on sen jälkeen julkaistu useita painoksia. Kirjailija kuvailee elämäänsä jatko-sodan aikana. Anni Polva kertoo muutostaan Turkuun vastasyntyneen vauvansa kanssa ja aviomiehen lähdettyä rintamalle, vaikeista ajoista sota-ajan pulan ja puutteen alaisissa olosuhteissa.

Polva ehti touhuta monenlaista ennen kirjailijan uran alkamista ja senkin aikana. Sotavuosina hän vastasi arkielämän asioista kuten ruuan, vaatteiden ja polttopuiden hankkimisesta kodinhoidon ja lastenhoidon rinnalla. Kylmänä pakkasyönä Polva lähtee jonottamaan silakoita torille ja vauva on jätettävä moneksi tunniksi yksin kotiin. Jokin (äidin)vaisto saa hänet palaamaan kotiin ja juuri ajoissa, sillä vauva on tukehtumaisillaan. Vaaratilanteilta ei myöhemminkään vältytä, sillä sairaudet ja onnettomuudet koettelevat perhettä. Kesäisin Polva asuu äitinsä luona ja osallistuu naapuritalon maatöihin, kasvattaa perunoita ja kerää marjat ja kasvit talteen. Rankkaa ja kovaa on elämä ja samalla painaa jatkuva huoli omasta miehestä rintamalla. Koskettavaa on kuvaus viiden lapsen Anni-äidin tuskasta yhden lapsen menehtyessä.

Vaikka kirjan aiheet ovat vakavia, niin kirjailija kertoo hyvin eläväisesti ja huumorilla eletystä elämästään. Minua nauratti lukiessani kirjeestä, jonka hän lähettää miehelleen rintamalle. Kirjeeseen on  mennyt  vahingossa mukaan valokuva toisesta miehestä. Aviomiehen vastaus Annille on, kuten arvata saattaa, hyvin tulenkiven katkuinen! Polva käy piirustuskoulua, mutta odottaessaan toista lastaan, hän haluaa ammatin. Joko hänestä tulee ompelija tai sitten kirjailija. Koko ikänsä satuja keksineenä ja koulussa hyviä aineita kirjoittaneena, Polva päättää lähettää käsikirjoituksensa maan suurimmalle kustantajalle.

"Kuukauden kuluttua sain arkit takaisin, mutta mukana oli kirje, joka esti minua syöksymästä päätä pahkaa ompelijan hikiseen ja hermoja kysyvään ammattiin." (164-165)

Toimittaja kehottaa  Polvaa lähettämään käsikirjoituksensa pienemmälle kustantamolle ja vastaus onkin sitten myönteinen. Siitä alkaa kirjoittaminen, joka jatkui monia vuosikymmeniä.

"Sen avulla olen saanut itselleni paljon ystäviä ja rohkaisevia viestejä, jotka kertovat, että juuri tällaisena ajanviete-Annina minua tarvitaan." (165)

Vaikka ensimmäinen kirja julkaistiin 1945, niin Polva kävi samalla reportterikurssia Helsingissä ja teki juttuja Turun paikallisradioon. Hän haastatteli vaikeaan asemaan joutuneita ihmisiä. Polva toimi myös Gallup-haastattelijana yksitoista vuotta kohdaten hyvin erilaisia ihmisiä työssään. Näistä kokemuksista hän ammensi paljon kirjoihinsa.

Anni Polvassa elää pieni feministi, joka tulee esiin rivien välistä hänen muistelmissaan. Hän haluaa tuoda esiin suomalaisten naisten sisukkuuden ja rankan näkymättömän työn kotirintamalla sotavuosina. Polva esittää kritiikkiä valheellisista tarinoista naisista ja erityisesti kirjoista, jotka ovat halventaneet lottia. Hän korostaa naisten työtä tehtaissa koneiden kimpussa, pelloilla raataessa, mottimetsissä ja kodin huoltajina. Naiset uhrasivat omasta ruuastaan, kärsivät nälkää, jotta perheenpäille voitiin lähettää paketteja ja ruokkia perheen lapset. Monet miehet eivät tienneet, miten tiukilla naiset olivat.

"Rauhan aikana miesväellä oli etulyöntiasema, mutta kun sota syttyi ja huoli perheestä putosi naisten hartioille, heistä tuli tuhattaitureita. Eivätkä he pitäneet tietojaan vakan alla tai hakeneet niille patentteja niin kuin miesäväki tekee, vaan luovuttivat ne kaiken kansan käytettäväksi. " (68)

Anni Polva on kirjoittanut Elettiin kotirintamlla... jälkeen lisää muistelmia ja kiinnostavaa olisi lukea kirjailijan lapsuusmuistoista. Olen lukenut aikaisemmin vain Tiina-kirjoja, mutta joku "ajanvietekirjakin" olisi kiva lukea. 

perjantai 9. marraskuuta 2012

Venla Saalo: Kirkkaalla liekillä


"laantuvat tyyntyvät ja kuolevat kenenkään surematta sitten kun voimat ei enää riitä."

Venla Saalon esikoiskirja Kirkkaalla liekillä (Robustos, 2012) on erikoinen kirja muodoltaan, sillä sanat ja lauseet soljuvat omilla riveillään melkeinpä ilman pisteitä, pilkkuja tai isoja kirjaimia. Lukijalta se vaatii alussa totuttelua kerronnan rytmiin, mutta kun sisälle on päässyt, niin kieli on todella vaikuttavaa!

Päähenkilö, ysiluokkalainen Maaria talloo elämän mustissa vesissä. Rakas veli on kuollut äkillisesti eikä sängystä jaksaisi enää nousta. Tyttö elää äitinsä kanssa kaaoksen keskellä asunnossa, jota kumpikaan ei jaksa siivota. Suru ja raivo puskee ulos rajulla tavalla. Maaria lintsaa koulusta, käyttäytyy väkivaltaisesti ja tuhopolttoajatukset täyttävät tytön mielen. Maaria suunnittelee vanhan puukirkon polttamista maan tasalle ja pakenemista.

Synkkyydestä huolimatta Maarian elämään tulee uuttakin. Hän alkaa soittaa rumpuja bändissä ja ihastuu aikuiseen mieheen, bändin basistiin. Pete on ainoa, jonka kanssa hän voi puhua ja, joka ymmärtää. Tyttö punkkaa miehen luona, koska ei jaksa kotonakaan olla ja katsoa äitinsä vaihtuvia miehiä. Vanhat ystävät saa jäädä, mutta uusi ystävyys pitää tytön vielä järjissä, jotenkin.

Kirjaa lukiessa minua ahdisti aluksi se toivottomuus, henkinen pahointivointi ja tuska, mitä Maaria kokee. Mutta tarina muuttuu! Siinä on selkeä käännekohta, jonka jälkeen on toivoa paremmasta. Jännittävä vivahde säilyy kuitenkin loppuun asti. Tämä kirja ei ole tavallista teiniangstia vaan palava ja voimakas tajunnanpurkaus. Kirkkaalla liekillä on Maarian kasvukertomus ja se kuvaa hienosti ihmisten välittämistä toisistaan. Ja sanoinko jo, että kieli on vaikuttavaa!

"juuri tällä sekunnilla mun elämä on aika hienoa
jos hän saisi päättää hän ruuvaisi pienet raiteet
tuohon siniseen taivaankanteen
ja laittaisi porsaanpunaisen taivasresiinan
kiskoihin roikkumaan"

maanantai 5. marraskuuta 2012

Seita Vuorela: Karikko


Karikko (WSOY, 2012) on vahva ja tummanpuhuva kirja, joka jäi mieleeni pitkäksi aikaa viipyilemään, luettuani sen eilen illalla loppuun. Kirjassa sekoitetaan todellista maailmaa, yliluonnollisia aineksia ja symboliikkaa yhteen ja tyylilajina maaginen realismi kuvaa sitä varsin hyvin.

Veljekset Mitja ja Vladimir lähtevät kesälomalla äitinsä kanssa asuntovaunulla tien päälle. He päätyvät leirintäalueelle Land´s End Campingiin, jota sanotaan viimeiseksi rannaksi, koska se on viimeinen leirintäalue ennen merta. Meren rannalla Mitja tutustuu villien rantapoikien yhteisöön, jolla on omat sääntönsä ja lakinsa. Mitjasta tulee poikaryhmän jäsen, hylky. Leirintäalueella Mitja kohtaa myös salaperäisen valkopukuisen tytön, joka kertoo tietävänsä, kuka Mitja todella on. Tyttö pelottaa muita hylkyjä, mutta Mitja taas ihastuu tyttöön.

Menetyksen ja kuoleman tragedia on keväästä asti varjostanut koko Mitjan perhettä. Perheen jumiutuessa leirintäalueelle aikakin tuntuu pysähtyvän. Surun ja syyllisyyden tunteet tulevat voimakkaina esiin juuri isoveljen Vladimirin hahmossa. Arvoituksellinen ja kiehtova tarina on monikerroksinen ja sen näkökulmat vaihtelevat Mitjasta Vladimiriin aina tyttöön saakka. Lukijana aavistin jo alkuvaiheessa osan mysteeristä.

Vuorela kuvaa taitavasti poikien vapaata seikkailunhaluista maailmaa, poikien lujaa ystävyyttä sekä veljesten välistä kipeää suhdetta. Oman tunnelmansa tekstiin luo Jani Ikosen mustavalkoinen kuvitus. Karikosta tulee mieleeni William Goldingin Kärpästen herra (1954), sillä kirjoista löytyy samanlaisia yhtäläisyyksiä, kuten villien poikien yhteisössä vallitsevat julmuuden ja väkivallan elementit sekä painostavan ryhmähengen kuvaaminen. Karikossa on sekä aikuisten kirjojen että nuortenkirjojen luokitus, mikä näyttää olevan nykyisin trendinä nuortenkirjallisuudessa. Mutta sijoitetaanhan edellä mainittu klassikkokin kirjastossa kumpaankin luokkaan. Suosittelen Karikkoa myös niille, jotka pitävät Astrid  Lindgrenin Veljeni, Leijonamielestä!

lauantai 3. marraskuuta 2012

Kerttu Vuorinen: Pitsitaivas (Vihreä kirjasto-haaste)


Onko Vihreä kirjaston sarja tuttu teille? Tytöille suunnattu Vihreä kirjasto - sarja (WSOY) ilmestyi meillä 1950- ja 1960-luvuilla. Ensimmäisenä sen aloitti Kirsti Heporaudan nuortenkirja Koulukodin tyttö (1952). Samana vuonna ilmestyi Kerttu Vuorisen Pitsitaivas. Sarjassa ilmestyi kaiken kaikkiaan 27 kirjaa. Suurimmaksi osaksi kirjat ovat suomalaisten ja muiden pohjoismaisten kirjailijoiden tuotantoa. Olen lukenut sarjasta vasta pari kirjaa tutkimukseeni liittyen. Nyt haastan itseni lukemaan lisää Vihreä kirjasto-sarjan kirjoja! Haasteeseen saa tarttua muutkin halukkaat. Ilmoittautukaa tähän postaukseen mukaan, jos luette sarjasta yhden kirjan!

Olen kerännyt joitain kirjoja hyllyyni jo niiden todella kauniin kansikuvituksen takia. Kuvittajista taas minulla ei ole mitään tietoa. Ajattelin järjestää lukemistani kirjoista kansikuva-äänestyksen jossain vaiheessa. Haasteeseeni osallistumisen aika on myös epämääräinen, ensi vuoden puolelle.

Pitsitaivas (1952) kertoo yksinhuoltajaäidin ja hänen neljän tyttären elämästä syrjäisessä maalaiskylässä. Perhe muuttaa köyhiin olosuhteisiin huonokuntoiseen suutarin mökkiin. Katto vuotaa sateella ja luteet häiritsevät nukkuessa. Elina-äiti elättää perhettään ja ompelee läpi päivät ja yöt. Sini ja Lyly, perheen vanhimmat tytöt ovat varttumassa aikuisiksi. Sini haaveileva runotyttö kirjoittelee vihkoonsa salaa muulta perheeltä. Tiedonjanoinen Lyly lukee paljon ja hakee lainastosta kirjoja. Uudet asukkaat herättävät kyläläisissä ihmetystä kirjoillaan, pitsiverhollaan ja päiväkahvien juomisella ulkona. Harmaiden mökkien kylä on ankea ja ihmisten elämä on siellä kovaa ja karua.

Vuorisen kirja sisältää yhteiskunnallista realismia, olosuhteiden ja kyläläisten kuvauksissa. Ankeuden keskellä kaunista on Vuorisen lyyrinen kerronta. Kirjailija kuvaa herkästi nuoruuden epävarmuutta, ystävyyden syntymistä ja vastakkaiseen sukupuoleen herääviä tunteita. Pitsitaivaassa on tietynlaista huumoria mukana, vaikka kirjaa sävyttääkin surumielinen tunnelma. Selja-kirjojen edeltäjä Pitsitaivas on perinteinen tyttökirja, mutta ei ihan hyvän mielen kirja.

Tyttöjen maineen menetyksen yhteydessä käytetään sanaa heepe. Tietääkö joku, mitä tarkoittaa heepe?

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Vihreä kirjasto-sarja


1. Kirsti Heporauta: Koulukodin tyttö (1952)
2. Kerttu Vuorinen: Pitsitaivas (1952)
3. Kristiina Konno: Kaisa harjoittelee (1953)
4. Åke Holmberg: Itsepäinen Gritt (1953)
5. Bruno Brehm: Näkemiin Susanne
6. Evi Bogenaes: Kartanon Stina
7. Soile Kaukovalta: Teinitytön ikkuna
8. Stina Lindeberg: Seitsentoistavuotias
9. Astrid Lindgren: Kati Amerikassa
10. Anna-Lisa Lundkvist: Tyttö sateessa
11. Åke Holmberg: Ehkä onnistut, Gritt (1954)
12. Aili Konttinen: Uhmamieli morsian
13. Halldis Moren Vesaas: Varhain keväällä
14. Annikki Sankari: Tuomirannan kesä
15. Eila Pennanen: Tunnussana ystävyys
16. Marika Stiernstedt: Ullabella
17. Brita Torrell: Valkoinen kaulus
18. Christa Ruhe: Ystäväni Odette
19. Aila Nissinen: Vihreät ympyrät
20. Kerttu Juva: Pesulan Marita (1959)
21. Ilona Meretoja: Ruusuaita
22. Jytte Lyngbirk: Anne
23. Cahterine Marshall: Musta kahle (1964)
24. Sisko Latvus: Saviminä
25. Hertta Tiitta: Avoimien ovien talo
26. Ilona Meretoja: Sateensaaren tyttö
27. Elizabeth George Speare: Rastaslammen noita (1967)

lauantai 27. lokakuuta 2012

Mahtavaa nuorta voimaa ja nuortenkirjailijoita Helsingin kirjamessuilla!

Mila Teräs

Terhi Rannela

Salla Simukka

Seita Vuorela

Laura Lähteenmäki

Siiri Enoranta
Kirjamessut on panostanut tänä vuonna vahvasti nuorten lukemiseen. Kallion ilmaisutaidon lukion oppilaat ovat haastatelleet Louhi-lavalla nuortenkirjailijoita ja juontaneet ohjelman. Lukiolaiset päivittävät myös messutapahtumia sosiaalisessa mediassa, kuten Facebookista löytyy sivusto KirjaKallio. Olen kolmena päivänä ollut kuuntelemassa ja bongaamassa kirjailijoita. Vaikutuksen minuun on tehnyt nuorten perehtyminen haastattelemiensa kirjailijoiden kirjoihin ja todella asiantuntevat ja napakat kysymykset.

Louhen tilassa on otettu huomioon nuorten viihtyminen ja löhöilytyynyillä on voinut oleskella vapaammin. Graffitiseinään jokainen kirjailijavieras on kirjoittanut nimensä haastattelun jälkeen. Kuten kuvista näkyy niin torstaina nimiä oli huomattavasti vähemmän kuin tänään lauantaina. Miltä seinä näyttääkään huomenna messujen jälkeen?

Mila Teräs puhui Perhosen varjo (Otava, 2012) kirjastaan, joka käsittelee rankkaakin aihetta syömishäiriötä, mutta fantasiaelementein. Kirja onkin minulla odottamassa jo hyllyssä. Terhi Rannela taas kertoi Korkea puoliso (Karisto, 2012) romaanistaan ja siitä, miten hyvin heillä sujuu yhteistyö Anneli Kannon kanssa yhdessä kirjoittaessa. Terhi kertoi oppineensa paljon Kannolta ja ikävöi jo nyt Kuparisaari-trilogian kirjoittamisen päättymistä. Hauskasti lukiolaiset olivat virittäytyneet kirjan maailmaan pukeutumistyylillään. Dystopia-keskusteluihin en ehtinyt mukaan, mutta Salla Simukalta kuulin, että seuraavaksi hän aloittaa trillerimäisen nuortenkirjasarjan. Kuulostaa jännittävältä!

Osallistuin tänään myös WSOY:n järjestämään kirjabloggaajien aamiaiseen, jossa oli mukana mm. nuortenkirjailijoita kertomassa kirjoistaan. Seita Vuorelalta on juuri ilmestynyt Karikko (WSOY, 2012), jota jo heti aloin lukea kotimatkalla. Koskettavassa haastattelussa Vuorela kertoi nuortenkirjastaan, joka kertoo menetyksestä ja surusta maagisen realismin keinoin. Laura Lähteenmäki taas kertoi dystopisesta romaanistaan Niskaan putoava taivas (WSOY, 2012), joka aloittaa tulevaisuuden asuinpaikasta North Endistä kertovan nuortenkirjasarjan. Kirja kuvatessaan tuli ihan hytisyttävä olo, sillä niin kylmältä talvet kuulostavat ilmastonmuutoksen jälkeen. North Endin jatko-osa kuulosti kiinnostavalta, sillä sitten onkin kevät ja tulva yllättää asuinympäristön. Toinen osa ilmestyy ensi vuonna. Lähteenmäeltä on tulossa myös uusi nuortenromaani Iskelmiä ensi vuoden maaliskuussa, joka taas käsittelee parisuhdeväkivaltaa.

Viimeiseksi kävin kuuntelemassa Siiri Enorannan haastattelua, jossa käsiteltiin hänen Painajaisten lintukoto (WSOY, 2012) romaaniaan. Enoranta puhui unista ja siitä miten hän on nähnyt paljon painajaisia parin viimeisen vuoden ajan. Edes romaanin ilmestyminen ei ole saanut niitä loppumaan. Enorannan mielestä ihmiset näkevät unia niin kuin ennenkin, mutta eivät muista niitä, koska eivät ehdi miettimään uniaan kaikessa kiireessään. Herkällä kirjailijalla on työn alla kiinnostava uusi dystooppinen nuortenkirja, joka kertoo kahden pojan rakkaustarinan tulevaisuuden uhkakuvamaailmassa. Toivotan Siirille tsemppiä ja painajaisten päättymistä!

Huomenna, sunnuntaina Louhessa on vaikka mitä mielenkiintoista keskustelua ja kirjailijavierailuja mm. Annukka Salamaa, Venla Saaloa, Hanna van der Steeniä, Magdaleena Haita jne. Menkää ihmiset kuuntelemaan todella hyviä keskusteluja! Messut ovat nyt minun kohdaltani ohi ja lepään huomisen päivän. Olo on haikea, mutta tyytyväinen. Mukavaa oli tavata toisia kirjabloggareita ja lämpimät kiitokset vielä WSOY:n kustantamolle tilaisuuden järjestämisestä! Ja tottakai, kirjahankintojakin tuli tehtyä niitä tyttökirjamaisia enimmäkseen, mutta vähän muutakin!