tiistai 23. lokakuuta 2012

Sähkökirjana Riikka Pulkkisen Vieras


Riikka Pulkkisen Vieras (Otava, 2012) tuli luettua vauhdilla, sillä lainasin kirjan Helmet-kirjaston uudesta kokeiluluontoisesta sähkökirjapalvelusta. Ebib-palvelu tarjoaa kotimaista uutuuskirjallisuutta verkkokirjaston asiakkaille ja kokeilu on voimassa vuoden loppuun saakka. Varasin kirjan ja sainkin sen nopeasti luettavakseni. Laina-aikaa kirjoilla on 1 tai 7 vrk. Luin aluksi kirjaa kätevästi tietokoneen selaimessa (Mozilla Firefox tai Google Chrome), mutta sitten latasin sen iPadilleni. Sen jälkeen kirjan saattoikin ottaa sohvalle mukavampaa lukuasentoon.

Lukemiseni lennokkuuteen vaikutti lyhyen laina-ajan lisäksi myös Pulkkisen sujuvahko teksti, joka imaisi minut mukaansa. Vieras kertoo naispapista, joka menettää uskonsa. Maria jättää seurakuntansa, miehensä ja kotinsa ja matkustaa New Yorkiin. Suurkaupungin monikulttuu-risessa sykkeessä kolmekymppinen nainen miettii takaumina elämäänsä ja nuoruuttaan. Maria on seurakuntapastorina toimiessaan ystävystynyt pienen maahanmuuttajatytön Yasminan kanssa. Valoisa ja eläväinen Yasmina yrittää kuitenkin kertoa, että kaikki ei olekaan hyvin. Tyttöä vainotaan. Kirjan edetessä loppua kohden selviää, mitä Yasminalle tapahtui.

Toisissa takaumissa Maria muistelee nuorta minäänsä, joka sairastuu syömishäiriöön, anoreksia nervosaan. Maria on ollut yhdessä perustamassa lahkomaista ryhmää, missä uskonnollinen kiihkeys, ääriuskonnollisuus johtaa tytön sairaalloiseen laihduttamiseen. Maria luulee olevansa uudestisyntynyt Messias.

Pulkkinen käsittelee muukalaisuuden, ulkopuolisuuden ja toiseuden kokemuksia hyvin herkästi. Myös Maria on kulttuuriselta identiteetiltään toinen ja hän etsii minuuttaan, syntyperäänsä vieraassa kaupungissa. Tanssista tulee hänen uusi maailmansa. Tuttuun Pulkkisen tyyliin tekstissä vilahtelee latinalaisia ja vierasperäisiä termejä sekä sanojen toistoa. Uutta minulle (en ole lukenut Totta) oli joissain kohdissa tekstin muoto runomaisin säkein. En tästä erityisemmin pitänyt tai ainakin iPadilla luettaessa se ei ollut kovin toimivaa. Muuten Vieras oli sellainen lukukokemus, josta jäi päällimmäiseksi hyvä tunne. Miellyttävää oli lukea myös sähköistä kirjaa, vaikka yhteyden palveluun joutui välillä muodostamaan uudelleen.

Vieraasta ovat aikaisemmin kirjoittaneet ainakin Jenni, Liisa, Katja ja Hemuli, jotka ovat myös pitäneet kirjasta. Luru taas on kokeillut uutta Ebib-palvelua. 

3 kommenttia:

  1. Hei! Olen uusi tulokas tässä kirjablogien ihmeellisessä maailmassa. Olen 13-vuotias ja minulla on kirjablogi. Siellä on arvosteluja kirjoista, musiikista, elokuvista, tv-sarjoista ja muodista, mutta enimmäkseen kirjoista.

    Jos kiinnostuit, tsekkaa:
    http://taiteentaikaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  2. Enpä tiennytkään tuollaisesta kirjaston e-kirja kokeilusta (vaikka äitini on kirjastonhoitaja!) Kuulostaa hyvältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reeta, Helmet-kirjastolla on kaksi muutakin e-kirjapalvelua. Overdrive on tässä hiljattain myös lanseerattu ja siellä on ulkomaista bestseller-kirjallisuutta. Ellibs-palvelu on toiminut jo kauemmin ja sieltä löytyy myös kotimaista kirjallisuutta. Suosittelen ihmeessä lainaamaan kirjoja, ei tarvita muuta kuin kirjastokortti!

      Poista