sunnuntai 24. helmikuuta 2013

K.M. Peyton: Iki-ihana Christina-sarja

Oletteko lukeneet iki-ihanaa romanttista Christina-sarjaa? Tämä K.M. Peytonin palkittu englantilainen sarja suomennettiin 80-luvulla ja siitä on tehty TV-versiokin Flambards, jota en ole tosin nähnyt. Luin Christina-kirjat n. 11-vuotiaana, ala-asteikäisenä ja ne tekivät minuun lähtemättömän ja syvän lukujäljen. Muistan luokkakaverini kanssa keskustelleeni kirjoista ja kiistelleeni sarjan mieshahmoista. Kuka heistä on se oikea Christinalle? Mark, Will vai Dick? En muista, kumpaan lopulta päädyin - Markiin vai Dickiin. Mutta mielessäni on ollut Mark ja on edelleen. Melkein kolmekymmentä vuotta myöhemmin palasin kirjoihin uudestaan.
Sarjan päähenkilönä on orpotyttö Christina, joka muuttaa 12-vuotiaana Flambardsin kartanoon raajarikkoisen enonsa ja kahden täysin erilaisen poikaserkkunsa Markin ja Willin luokse. 21-vuotiaana Christinan on määrä saada suuri perintö haltuunsa, ja rahavaikeuksiin joutuneella eno Russelilla on suunnitelmana naittaa vanhin poikansa Mark Christinan kanssa. Tyrannimaista ja julmaa enoa ei kiinnosta mikään muu elämässä kuin hevoset ja ketunmetsästys. Koska Russell ei voi enää itse ratsastaa, niin hänen poikiensa on ratsastettava senkin edestä. Mark on tullut isäänsä jopa ylimielisen ja häikäilemättömän luonteensa puolesta, mutta herkkä ja oikeudenmukainen Will taas vihaa ratsastamista ja metsästämistä. Williä sen sijaan kiinnostavat lentokoneet ja lentäminen. Christinankin on opeteltava ratsastamaan ja siinä häntä auttaa nuori tallirenki Dick. Dickin opissa Christinasta kehittyy taitava ratsastaja.
Christina ihastuu ensin Dickiin, Williä hän rakastaa ja Markia hän vihaa sekä rakastaa. Nämä kolme miestä ovat Christinan elämän tärkeimmät ihmiset hänen kasvaessa ja kehittyessä nuoreksi naiseksi. Draamaa ja juonenkäänteitä ei puutu Christinan tarinasta. Se on vahvaa, elämänmakuista, joskus verenmakua suussa, julmaa, mutta kaunista ja surullista. Kirjat saavat lapsuuden minäni laukkaamaan yhä uudelleen hevosen selässä vapaana yli esteitten ja lentämään taivaalla hurjissa silmukoissa Christinan kanssa. Christina-sarja on ollut yksi vahva tyttökirjallisuuden esikuvistani, mutta olen halunnut pitää sen itselläni - tähän asti!

Neliosainen sarja sijoittuu 1900-luvun alkupuolelle ja kuvaa maaseudun kartanoelämää jyrkkine säätyeroineen sekä ensimmäisen maailmansodan vaiheita. Peyton kuvaa kirjoissa realistisesti englantilaista luokkayhteiskuntaa, henkilöiden sisäisiä ristiriitoja luokkarajojen välillä ja ensimmäisen maailmansodan vaikutuksia brittiläiseen yhteiskuntaan. Vaikuttavaa on kirjailijan asiantuntemus hevosiin ja ratsastamiseen sekä lentokoneiden historiaan ja lentämiseen liittyvissä kuvauksissa.

Peyton kirjoitti kolme ensimmäistä kirjaa Kartanon varjoissa (Flambards), Pilvilinnoissa (The Edge of the Cloud) ja Takaisin kartanoon (Flambards in Summer) 60-luvun lopulla. Neljäs osa Uusilla teillä (Flambards Divided) ilmestyi yli kymmenen vuotta myöhemmin. Seksuaalisuus on häivytetty tyttökirjamaisen viattomasti aikaisemmista osista, mutta viimeisimmässä kirjassa tuodaan rohkeammin esiin seksuaalisuutta ja intohimoa. Uusilla teillä on mielestäni enemmänkin aikuisten kirja ihmissuhdekiemuroineen kuin nuortenkirja. Ihmetystä herätti, kuten aikaisemminkin (lapsena lukiessa) Dickin muuttuminen sovinistiksi ja Markin luonne lempeämmäksi. Mikä sai kirjailijan kirjoittamaan tavallaan uudenlaisen lopun?

Suosittelen Christina-sarjaa tyttökirjaluokituksesta välittämättä ennen kaikkea miehille! Mielelläni keskustelen edelleen Markista, Willistä ja Dickistä sarjan lukeneiden kanssa...

tiistai 19. helmikuuta 2013

Aino-Inkeri Kumara: Ulla, Peikkotyttö - sydäntäsärkevä tyttökirja


"Ulla vihasi koulua ja odotti kesää. Silloin saisi juosta paljain jaloin metsässä eikä kukaan pilkkaisi eikä nauraisi häntä..."

Ulla on 10-vuotias maalaiskansakoulua käyvä tyttö, jota kiusataan koulussa. Arkaa Ullaa pidetään erilaisena kuin muut eikä kukaan halua leikkiä hänen kanssaan. Kiusaajina ovat luokan tytöt ja mikä pahinta kiusaajien joukossa on oma sisar Vuokko. Ullaa nimitellään peikkotytöksi, rumaksi ja omituiseksi. Kiusaaminen on jatkuvaa, mutta Ulla ei halua kertoa opettajalleen, koska häpeää. Ullan kotona ovat välinpitämättömät vanhemmat, joilla on aina kiire maatilan töissä eikä Ulla pysty puhumaan äitinsä kanssa asioistaan.

Ullasta tulee epävarma ja tarkkaamaton tunneilla. Koulunkäynti menee yhä huonommin. Tytön palvoma ja ihailema opettajakin nöyryyttää Ullaa kerta toisensa jälkeen ja lopulta usko opettajan oikeudenmukaisuuteen karisee kokonaan. Ulla uskoo itsekin tyttöjen ja sisarensa pilkkaan, että hän ei ole oikea ihminen vaan ruma peikkolapsi, joka on tuotu metsästä. Ulla alkaa pelätä ihmisiä ja on hyvin yksinäinen. Onneksi koulu kuitenkin loppuu ja kesäloma alkaa. Silloin Ullaa kohtaa odottamaton käänne elämässä. Ympäristön vaihdos, välittävät aikuiset ja uusi ystävyys antavat mahdollisuuden alkaa alusta tytölle, joka uskaltaa taas olla oma itsensä.

Ulla, Peikkotyttö (Otava, 1956) on sydäntäsärkevää luettavaa, vaikka kaikki kääntyykin lopulta parhain päin. Kirjassa kuvataan herkästi kiusatun ja loukatun lapsen turvattomuutta ja yksinäisyyttä. Vaikka kirjan tapahtumissa on mukana juonivetoisesti vähän seikkailuakin ja jännitystä, niin tarina on hyvin koskettava. Aikuisista on tehty varsin epämiellyttäviä ja jonkin verran epäuskottaviakin. Tähän vanhaan tyttökirjaan olisin pienenä tyttösenä kuitenkin rakastunut, jos sen olisin silloin lukenut! Kirjassa on kaunis Lauri Mannisen kuvitus.

En muista lukeneeni aikaisemmin rankasta koulukiusaamisesta perinteisissä tyttökirjoissa. Tuleeko teille mieleen joku lukuvinkki?

maanantai 11. helmikuuta 2013

Pelottavin Neiti Etsivä ikinä?


Olen pitkään yrittänyt saada harvinaista Neiti Etsivä ja noitamerkki-kirjaa käsiini. Vaikka useista Neiti Etsivistä on otettu uusia painoksia, niin tästä 80-luvulla suomennetusta ei ole otettu kuin yksi painos. Spekuloin etukäteen ajatuksella, että tämä Neiti Etsivä on liian pelottava, koska nimikin viittaa jo noituuteen, kansikuva on todella pahaenteinen ja kirjaa on vaikeaa saada. Vihdoin uteliaisuuteni palkittiin ja lainasin kirjan kirjastosta, josta se löytyi varaston puolelta.

Noitia tai taikuutta kirjassa ei esiinny, vaikka noitamerkit koristavatkin pensylvanialaisia ulkorakennuksia ja niiden tarkoituksena on pitää noidat loitolla. Paula matkustaa tuttujen ystäviensä Bess Marvinin ja George Faynen kanssa Pennsylvanian hollantilaisalueelle jäljittämään varastettuja antiikkihuonekaluja. Varsinainen yllätys minulle olikin, kun kirjassa perehdytetään amishien elämään ja tapoihin. 16-vuotias amish-tyttö Manda Kreutz on lähtenyt pois kotoa oppiakseen lisää kahdeksannen luokan jälkeen. Hän työskentelee leipomossa ja käy iltakoulua. Manda kuitenkin ikävöi perhettään ja haluaa palata takaisin kotiin. Paula törmää tyttöön, kun hänen autonsa menee rikki kesken matkan teon. Välihuomautus: Paulalla menee aika usein auto rikki! Kun Paula ystävineen saapuu Kreuzien maatilalle, niin tyttö on karannut uudelleen isänsä ankaruuden takia. Neiti Etsivä lupaa auttaa amish-perhettä löytämään heidän kadonneen tyttärensä.

Yksinkertaista elämää viettävät koti-amishit ovat ystävällisiä ja vieraanvaraisia, ja tarjoavat yöpymispaikan Paulalle ja hänen ystävilleen. Tilanne muuttuu pian, kun ilkeiden huhujen takia Paulaa aletaan epäillä noidaksi. Paula, Bess ja George muuttavatkin kirkko-amishien luokse. Kun koti-amishit eivät välitä "nykyjan" mukavuuksista, niin kirkko-amishit ovat uudenaikaisempia ja hyväksyvät autot ja sähkölaitteet. Kirjassa on kiinnostavasti kuvattu amishien kulttuuria, vaikka Neiti Etsivien tapaan jännitystä ja seikkailunmakua on luvassa.

Neiti Etsivä ja noitamerkki (The Witch Tree Symbol) ilmestyi Yhdysvalloissa 1955, ja sen haamukirjoitti Harriet Adams. Adams kirjoitti useita Neiti Etsiviä ja toimi sarjan kirjoja tuottaneen Stratemayer syndikaatin johtajana. Paula on tässä kirjassa vielä blondi ja en oikein tiedä, missä kohtaa sarjassa hän muuttuu punapääksi. Paulan poikaystäväkin Ned vilahtaa Noitamerkissä ja Paula sanoo Nedin ilmestyessä Pennsylvaniaan: "Minä tosiaan tarvitsen miehen apua." Hämäräksi minulle jää, missä kohtaa hän tarvitsee miehen apua, koska poikaystävä lähtee pois kesken mysteerin selvittelyn, jonka Paula onnistuneeseen tapaan ratkaisee itsenäisesti. Päälleliimattu juonikuvio, joka oli epäuskottavaa!

Tämä Neiti Etsivä ei ollut se pelottavin lukukokemus, jota odotin! Jännittävämpiäkin olen lukenut. Luin heti perään myös Neiti Etsivä ja luolan arvoitus, joka kertoo salaperäisestä lahkosta, mutta ei sekään pelottanut kunnolla. Mikä on teidän mielestänne pelottavin Neiti Etsivä vai onko sellaista edes?

perjantai 1. helmikuuta 2013

Blogistanian Globalia 2012 ehdokkaani

Osallistun Blogistania Globaliaan, jossa bloggaajat äänestävät vuoden 2012 parhaita käännöskirjoja. Kisaa emännöi Kirjavan kammarin Karoliina. Ulkomaista kaunokirjallisuutta en ole ehtinyt lukemaan kovinkaan paljon tai ainakaan bloggaamaan siitä, mutta kaksi huippua riittää minulle viime vuodelta.

1. Virginia Woolf: Menomatka (3p.) Woolfin esikoisromaani ilmestyi viime vuonna ensimmäistä kertaa suomeksi ja pitkäaikainen odotukseni palkittiin. Ei ole Woolfin voittanutta! Tänä vuonna ilmestyy lisää Woolfia suomeksi. Sitä odotellessa...
2. Lucy Maud Montgomery: Perinnönjakajat (2p.) Tätä ei varmaan tarvitse perustella. Montgomery on aina Montgomery!