Hyvää Joulua tyttökirjatoivotuksin!

"Se on sinun joululahjasi, Anna, sanoi Matthew hämillään. - Mutta - mutta- mikä sinun on Anna? Etkö pidä siitä? Sillä Annan silmiin olivat äkkiä tulvahtaneet kyyneleet. - Enkö pidä! Voi Matthew! Anna ripusti puvun tuolin selustalle ja risti kätensä. - Se on suorastaan hurmaava! Voi, en voi ikinä kiittää sinua kylliksi! Tuollaiset hihat! Minusta tuntuu siltä kuin tämä olisi onnellista unta!"
(L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet, 189)

"Anne's first Christmas dinner was a great success and she beamed with housewifely pride. Merry was the feast and long; and when it was over they gathered around the cheer of the red hearth flame and Captain Jim told them stories until the red sun swung low over Fourd Winds Harbour, and the long shadows of the Lombardies fell across the snow in the lane."
(L.M. Montgomery: Anne's House of Dreams, 95)

 "Pöytä ei suinkaan ollut upea, mutta paljon rakkautta oli kätketty noihin harvoihin pieniin kääröihin, ja suuressa maljakossa komeilevat ruusut, krysanteemit ja suikertelevat villiviinin oksat tekivät sen koristeellisen näköiseksi. -Hän tulee! Anna kuulua Beth! Avaa ovi, Amy! Kolme eläköönhuutoa äidille! huusi Jo hyppien ilosta, ja Meg riensi ovelle taluttaakseen äidin kunniapaikalle."
(Louisa M. Alcott: Pikku naisia, 21)

"- En voi tehdä luistimia Nedille enkä kynäkoteloa Willille, ja niitä he hartaasti toivovat. Nyt on myös mahdotonta ostaa isälle kirjaa ja äidille kaulusta, kun itsekkäästi tuhlasin kaikki rahat. Miten saatoin unohtaa heidät? Ja Polly katsoi pahoilla mielin uusia kenkiään niiden seistessä siinä kuin valmiina tanssiin. - Ne ovat ihanat, mutta en luule niiden tuntuvan hyvältä jalassa, koska muistan koko aikana unohtuneet lahjat, huokasi Polly ja sysäsi houkuttelevat kengät pois näkyvistään. "

(Louisa M. Alcott: Tytöistä parhain, 43)

"- Kas tässä, hän sanoi laskiessaan pyörykän tyttöparan syliin, - se on hyvä ja lämmin. Syö se, niin sinun ei ole nälkä. Lapsi säpsähti ja tuijotti Saaraa ikäänkuin äkillinen onni olisi säikähdyttänyt häntä. Sitten hän tempaisi leivän ja alkoi ahmia sitä. Saara otti vielä kolme pyörykkää ja antoi ne tytölle. - Hän on nälkäisempi kuin minä, toisteli Saara itsekseen. - Hän näkee nälkää. Mutta hänen kätensä vapisi, kun hän otti esiin neljännen pyörykän. Minä en kärsi nälkää, hän ajatteli ottaen esiin viidennen."
(Frances Hodgson Burnett: Pikku prinsessa, 124)

"- Nyt, sanoi Katy, - pistetään takaisin omenat ja päärynät ja sitten laitetaan yhdessä kääröjä toisille tytöille. He ovat kaikki alakuloisella tuulella, kun eivät saaneet lähetyksiään. Siksi minä mielelläni antaisin heille näitä makeisia. Etkö sinäkin Clover? - Tietysti minä aioin ehdottaa juuri samaa. Clover laittoi kaksikymmentäyhdeksän valkoista paperipussia, Rose ja Katy jakoivat ja lajittelivat, ja pian pureksivat kaikki Luostarin nunnat ilomielin pähkinöitä, sokerileipiä ja karamellejä."

(Susan Coolidge: Katy koulussa, 202)

"Askelista päättäen näytti koko koululla olevan asiaa sinnepäin. Patty istui vakavan näköisenä ja tuijotti juhlallisesti eteensä. Äkkiä kuului rapinaa hänen yläpuoleltaan. Hän kohotti katseensa katon rajassa olevaan suureen nelkulmaiseen venttiiliin ja näki Irene McCulloughin kurkistelevan siitä. - Voit elää päiväkausia suklaalla, kuiskasi hän kuuluvasti. Olen kamalan pahoillani, kun tässä on vain puoli naulaa. Söin toisen puolen eilen illalla."
(Jean Webster: St. Ursula-koulun tytöt, 54)

"Vielä nolommaksi hän tuli, kun Floretta ja Rosemary saapuivat juhlallisina hänen luokseen ja asettivat hopeamaljakon hänen eteensä. - Me... me olemme päättäneet antaa tämän teille pienenä kiitoksena kaikesta mitä olette tehnyt hyväksemme ja samalla myös pienenä muistona meistä. -Hopeamaljakko! Paula huohotti. -Ei, luulen että te olette... Minun on mahdotonta ottaa sitä vastaan! Paula ei tiennyt mitä sanoa, mutta sisarukset pysyivät lujina. - Jos jatkat tällä tavoin, sinulla on pian hieno kokoelma, isä hymyili. Mutta kyllä sen olet ansainnutkin. Olen oikein ylpeä sinusta, pikku Neiti Etsivä!"
(Carolyn Keene: Neiti Etsivä kummitustalossa, 117)